keskiviikkona, toukokuuta 25, 2005

Globalisaatio kävi kylässä

Taas lähti yksi iso tehdas Suomesta, eli globalisaatio kävi kylässä. Toisaalta näistä suuresti uutisoiduista jutuista huolimatta on työttömyys edelleen pienentynyt viimeisen vuoden tarkastelujaksolla. Suomalaisessa yhteiskunnan kehitysvaiheessa taitaa olla väistämätöntä, että (osa) perustuotannosta siirtyy halvempiin maihin - ja niissä elintason noustessa taas halvempiin. On faktaa ettei Suomi voi kilpailla työn hinnalla.

Globalisaatio ylipäätään on monesti kovin väärin ymmärrety ilmiö. Sitä haukutaan pahaksi tai kehutaan hyväksi. Minusta se on suuri mahdollisuus, sillä on mahdollista päästä hyviin tuloksiin tai aleta huonoihin. On kiinni sekä useista kansallisista politiikkapäätöksistä, että eri maiden edustajien toiminnasta ylikansallisissa elimissä, mihin suuntaan kehitys menee. Globalisaatio itsessään ei ole mitään muuta kuin sitä itseään, maapalloistumista, globaalien asioiden tulemista yhä lähemmäksi.

Ei kommentteja: