torstaina, huhtikuuta 28, 2005

Kuntarakenne

Tästä on tullut jo kirjoitettua, mutta silti. Suomen kunta- ja aluerakenne kaipaa kipeästi uudistamista. Meillä on kuntia, kuntayhtymiä, seutukuntia, maakuntahallintoa, sairaanhoitopiirejä, te-keskuksia, läänejä.... Hallinto on aivan riittävän iso jo nyt. Minun päähäni ei mahdu, että ongelma poistuisi maakuntahallintoa vahvistamalla, mikä on päähallituspuolue Keskustan kanta.

Tuo kanta lienee olemassa lähinnä sen takia, että he saisivat käännettyä huomion pois hallitsemiensa kuntien surkeasta tilasta maakuntahallinnon varjon alle piiloon. Ongelmia ei tässä asiassa yksinkertaisesti ratkota hallintoa lisäämällä.

Kunnille pitäisi antaa ultimaatumi, että seuraavan viiden vuoden aikana niiden tulee valmistella yhteenliittymisiä niin, että jäljelle jäisin n. 100 kuntaa nykyisen reilun neljänsadan sijaan. Jos kunnat eivät itse saisi asiaa kuntoon, alkaisi valtiovalta runnoa yhdistymisiä läpi.

Tällä voitaisiin lopettaa kuntayhtymät, seutuhallinto ja keventää maakuntahallintoa. Jäljellä olisivat periaatteessa, tiettyinen lisineen, päätoimijat eli valtio ja kunnat. Samalla kuntien itsehallintoa ja kansanvaltaisuutta pitäisi rajusti kehittää. Iso piste.

Käännän huomenillalla automme nokan kohti Rukaa ja viikon kevätlomaa. Saatan vielä huomenna olla kirjoittamassa - tai sitten en. Merkinnät heräävät eloon viimeistään Rukalta palattua eli 9.5.

Ei kommentteja: