maanantaina, huhtikuuta 11, 2005

One down

Puoluesihteerikisasta on yksi poissa. Vastoin median ennakko-odotuksia Mia-Petra Kumpula ilmoitti viikonloppuna ettei ole käytettävissä puoluesihteerin tehtävään. Kisa käydään nyt siis Feldt-Rannan ja Tahvanaisen välillä. Vaikuttaisi siltä, että jo Feldt-Rannan valinnasta on päätetty jossain taustakabinetissa tai sitten kisa odottaa vielä uusia ehdokkaita. En varsinaisesti asiasta tiedä, mutta nenä sanoo, että ehdokkaita voisi vielä olla tulossa.

On sääli jos puoluesihteerin valinta jää puheenjohtajakamppailun varjoon. Puoluesihteerillä on kuitenkin merkittävämpi asema itse puolueen ja sen jäsendemokratian kannalta. Pj on linjajohtaja, poliitikan ykkönen, mutta se politiikan perstyö, arkipäivän puurtaminen tapahtuu puoluesihteerin johdolla. Jokapäiväisen kansanvallan kannalta puoluesihteeri on tärkeämpi, väittäisin.

Aloitin tänään pyöräilykauden töihin. Luonto yritti ilmeisesti näyttää, että liikunta ei kannata. Vastatuuli oli suorastaan perkeleellinen ja tuntui siltä, että fillari ei yksinkertaisesti mene eteenpäin. Vantaanjokikin näytti virtaavan vastavirtaan tuulen puhallellessa pohjoiseen. Lisäksi törmäsin vielä pakettiauton kylkeen Sörkassa. Ehkä tämä tästä lähtee kuitenkin.

Ei kommentteja: