perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Valitettavaa

En ole tarkemmin perehtynyt Kalliomäen totuuskomission paperiin. Saa nähdä perehdynkökään. Lehtitiedot valitettavasti kertovat, että kritiikin kärki on suunnattu kampanjaan ja sen toteutukseen.

Se nyt vaan on sellainen juttu, että allekirjoittaneen ainakaan on vaikea uskoa, että turpiin otetaan vaaleissa vain epäonnistuneen kampanjan takia. Sillä on oma osuutensa tietysti, mutta käsittääkseni politiikassa jotain roolia näyttelee edelleen politiikan sisältö. Jos tehdään sekä ymmärrettävää että kannatettavaa politiikkaa, sille saadaan vaaleissa myös kannatusta. Sitä saadaan, vaikka kampanjointi vähän yskisi.

Kaunis paketti taas ei riitä kovin pitkälle, jos sisältö on kehnoa tahi vähäistä.

Miksi muuten hallitus on pitänyt jättää niin pirun rauhaan tässä alkutaipaleella? Vain päivähoitomaksusekoilu kirvoitti vähän kipakampaa otetta. Ei nyt viitsittäisi jäädä odottelemaan niitä virheitä, jopa tälle hallitukselle voi käydä sellainen vahinko, että ratkaisevia sellaisia ei tule.

Ei kommentteja: