Vihdoinkin – sanon vihdoinkin, vaikka prosessin nopeuttakin on kritisoitu – hallitus sanoi ”joo” Helsingin pyynnölle liittää osa Sipoota itseensä. Kummallinen, kummallinen prosessi. Lähimpänä poliittista farssia, kuin mikään pitkään aikaan. Ei kuitenkaan saa nauraa, ei ole hyvä, että tärkeistä asioista tulee naurettavia.
Paljon on tästä sanottu ja toisto ei aina ole tarpeen. Puolueellinen olen tässä, liitos nyt vaan tuntuu rationaaliselta ja mielekkäältä. Ja allekirjoittaneelle nyt on aivan se ja sama minkä nimisessä kunnassa asun. En panisi hanttiin vaikka Helsinki liitettäisiin Siposeen.
Tärkeä periaatteellinen asia tähän sisältyy. Esittelevä ministeri Pekkarinen esitti liitoksen hylkäämistä, epäillen sen olevan kuntalain vastainen. Laissa pitää olla toisin sanoen jotain vikaa (tai sitten P. tulkitsee sitä väärin). Onhan se nyt aika kummallista, jos ylintä valtaa maassa käyttävä elin ei saa määrätä hallinnollisten yksikköjen rajoja.
Kannatan voimakkaasti mahdollisimman lähelle ihmisiä vietyjä demokraattisia rakenteita. Pidän Helsinkiäkin liian ison yhden valtuuston hallittavaksi, erilaisia aluemalleja voitaisiin ottaa käyttöön. Mutta ei ole millään tavalla paikallisesta päätäntävallasta pois, että alueiden rajat voidaan päättää korkeammalla taholla. Voi herranjumala, tärkeintähän on että asioista voidaan päättää ja tehdä päätöksen mahdollisimman hyvin.
Eikä ole mitään kunnallista itsehallintoa, että eri kuntia puolustetaan identiteetillä sanoen ”me kun nyt ollaan tällaisia paikallisia, eikä tuollaisia kuin naapurissa”. Se on nurkkapatrioottista sontaa. Samaa kamaa, mistä lukuisat sodat ovat syttyneet, kun naapurimaassa on sattunut asumaan niin pirun paljon huonompaa kansaa.
Suomi kun nyt ei ole mikään kuntien liittokuntavaltio, jossa kunnat muodostavat valtiokokonaisuuden. Suomi sattuu olemaan yhtenäinen tasavalta, jossa on kunta nimisiä hallinnollisia yksikköjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti