tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Minulla on ehdokas - numerolla 74, olkaa hyvä!

Lisäsin Mirkan bannerin blogiin. Siitä yksinkertaisesta syystä, että Mirka on ehdokkaani tulevissa eduskuntavaaleissa.

Siitä huolimatta, että kyseessä on ex-vaimoni, suosittelen Mirkaa hyvänä valintana Arkadianmäelle ja tuen hänen valintaansa. Vaikka tunnen ihmisen kaikkine hyvine ja huonoine puolineen aika tarkkaan, voin ilman ongelmia ilmoittaa kannattavani häntä. Tässä tapauksessa siis ei ainakaan ole kyse siitä, että ehdokas voisi millään tavalla antaa tukijalleen ja äänestäjälleen väärää kuvaa itsestään - minä tunnen ehdokkaani aivan liian hyvin, jotta se voisi onnistua.

Vaikka parisuhteestamme ei loppujen lopuksi tullut elämänmittaista yhteistä taivalta, voin vilpittömästi sanoa Mirkan olevan ihminen, joka aidosti välittää toisista ihmisistä ja näiden mielipiteistä, on luonteeltaan aidon empaattinen ja osaa keskittyä niihin asioihin, jotka ihmisten arkitodellisuudelle ovat tärkeitä. Siinä missä minulla palaa näreet ihmisten kanssa, jotka ovat joko liian vaikeita tai eivät ymmärrä kantaani, jaksaa Mirka perustella ja kuunnella mitä toisella on sanottavana.

Allekirjoittaneen äänestyssuositus näissä vaaleissa, Helsingin vaalipiirissä, tottelee äänestyslippuun piirrettyä numeroa 74 - saa äänestää.

Ei kommentteja: