maanantaina, kesäkuuta 13, 2005

Puoluekokouksen anatomia

Puoluekokous kesti kolme päivää: torstai-aamusta lauantai-iltapäivään. Mitään poliittisen eliitin glamouria siihen ei juuri sisälly, päivät venyvät pitkiksi ja kokouspersausta koetellaan.

Torstaina käytiin läpi Paavon jäähyväiset, Eurooppa- ja hyvinvointivisioiden lähetekeskustelut, poliittisen tilanteen keskustelut, muodollisuudet ja valiokuntatyön aloittaminen. Kokous päättyi kahdeksan aikaan ja yhdeksältä oli Jyväskylän kaupungin vastaanotto.

Perjantai meni kokonaisuudessaan henkilövalintoihin, lukuunottamma 8-10 välillä tapahtunutta valiokuntatyöskentelyä. Äänestykset loppuivat muutamaa minuuttia vaille 20, jolloin jo puoluekokousen jäsenistölle avoin iltajuhla alkoi. Siinä ei enää edes vaatteita ehtinyt vaihtamaan.

Lauantaina valittiin vielä puoluevaltuuston puheenjohtaja ja päätettiin asioista eli kannanotoista, aloitevastauksista, visiopapereista ja julkilausumista. Siinä välissä kuultiin vielä uuden puheenjohtajan linjapuhe.

Valinnat kokouksessa muodostuvat sen mukaan, mitä piirit ovat keskenään neuvotelleet. Käytännössä homma menee niin, että 7-eteläistä piirijärjestöä, jotka muodostavat enemmistön, päättää keskenään paikkajaosta ja huomioi halunsa mukaan itäisten ja pohjoisten piirien tahdon. Vaalivaliokunnan tehtäväksi jää noissa neuvotteluissa tehtyjen päätösten uudelleenesittämisen. Toimiva neuvottelujärjestelmä, kyllä. Parhaat valinnat varmistava mekanismi, ei.

Puolueen olisi syytä päästä irti tiukasta alueellisesta paikkojen jaosta ja miettiä tarkemmin mitä ominaisuuksia ja kykyjä puoluejohdon tehtäviin pitää saada. Etukäteen saa ja pitääkin neuvotella, mutta valintojen muodostumisperustetta pitäisi saada muutettua piirijaosta ihmisten ominaisuuksien suuntaan.

Asiakysymykset hoidetaan hyvin pitkälle valiokuntatyössä. Kun valiokunnat ovat muutoksensa tehneet, on niihin hyvin vaikea saada muutoksia salissa. Se johtuu pitkälle siitä, että valiokunnissa asiat käydään kohtuullisen huolellisesti läpi ja valiokunnat lisäksi heijastelevat hyvin pitkälle koko kokouksen ajatusmaailmaa. On hyvä, että asioihin paneudutaan huolellisesti salin ulkopuolella, mutta joskus toivoisi avoimempaa suhtautumista salissa äänestykseen vedettävissä asioissa.

Ei kommentteja: