maanantaina, kesäkuuta 13, 2005

Jää hyvästi puoluejohto

Puoluekokous merkitsi minulle myös henkilökohtaisesti yhden aikakauden päättymistä. En enää ole puoluehallituksen jäsen. En saanut kuuluisaa puukkoa selkääni, vaan jo pari viikkoa ennen kokousta ilmoitin, etten enää ole käytettävissä tehtävään.

Kysymys oli lähinnä ajankäytöllisestä ongelmasta suhteessa uuteen työhöni KTV:ssä, nuorisoliiton puheenohtajuuden hoitamiseen ja perhe-elämään. Nyt aikaa vapautuu tältä osin muiden osa-alueiden käyttöön. Informaatiokanavani ovat onneksi sen verran hyvät, että tämä ei vaikuta siihen, mitä ja kuinka paljon politiikan sisäpiirintiedosta saan käsiini.

Uudessa puoluehallituksessa on ikävintä se, että yrityksestämme huolimatta siellä ei enää ole yhtään alle 30v. jäsentä. Tasan kolmekymppinen kyllä löytyy, ja muutama juuri rajan yli menevä. Keski-ikäkin taisi hieman laskea. Tosin puoluekokousta ei tästä voi liian pitkälle syyllistää, olisinhan minä tullut valituksi mitä suurimmalla todennäköisyydellä, jos olisin edelleen ollut käytettävissä.

Ei kommentteja: