perjantaina, helmikuuta 04, 2005

Puista kylää

Ajattelin, että pitäisikö kirjoittaa, vasemmistoliiton sisältä lähteneestä keskustelusta vasemmistopuolueidemme yhdistymisestä. Ajattelin uudestaan ja totesin sen olevan turhaa. Asialle tuskin mitään hetkeen tapahtuu ja keskustelu siitä kiinnostaa todennäköisesti aika rajallista joukkoa.

Mutta kaupunkisuunnittelulautakunta päätti eilen hyväksyä kaavasuunnitelman jatkotyön pohjaksi koskien "Myllypuron puista kaupunkikylää". Kyseessä on metsäinen alue Myllypuron vesitorin tienoilla, karkeasti ilmaisten. Sinne on kansainvälisen arkkitehtikilpailun kautta haettu ja saatu suunnitelma uuden, puusta rakennetun pientalotalueen toteuttamiseksi. On haettu ratkaisua, jossa tehtäisiin modernia puurakentamista tyyliin nykyaikainen Porvoo tai Rauma. Tarkemmin voi tutustua täällä http://www.hel.fi/ksv/projektit/myllypuro/etelamyllypuro/

Suunnitelma on hieno. Lautakunnassa oli soraääniä, joiden mukaan alueelle olisi pitänyt kaavoittaa myös pienkerrostaloja. Itse en tätä kannattanut, vaikka yleensä olen sitä mieltä, että mahdollisimman monimuotoinen asuntorakentaminen kaikilla alueilla on ideaali. Lähdin siitä, että alue rinnastuu vieressä olevaan nykyiseen Myllypuroon ja isompana kokonaisuutena tapahtuu asuntokannan sekoittumista.

Lisäksi on hienoa, että päästään toteuttamaan tällainen puurakentamisen pioneeriprojekti. Puu on kuitenkin ollut hieman syrjässä suomalaisissa rakennusvalinnoissa. Palataan asiaan, kun hanke etenee.

Ei kommentteja: