Väyrynen, kansanäänestys ja demokratian rajat

Mitä olisi kesä ilman klassikkoa, kesä ilman väyrystä? Politiikan kesä olisi ainakin kovin paljon värittömämpi. Väyrynen on jälleen tehnyt väyrysen, nyt kansalaisaloitteen muodossa. Itse aloitteen sisällöstä, jossa esitetään kansanäänestystä Suomen eroamiseksi euroalueesta, en sano mitään. Paitsi että se on tympeä. Mutta tämä muoto, kansalaisaloite, jossa vaaditaan kansanäänestystä, on mielenkiintoinen.

Jos aloite etenee eduskuntaan, on käytännössä päätettävä järjestetäänkö kansanäänestys vai ei. On mielenkiintoinen tilanne, jos (kun) aloite hylätään. Lailla on säädetty, että  50 000 ihmistä on riittävä määrä aloitteen tekemiseksi, joka voi johtaa jopa suoraan lainsäädäntöön. Aloite kansanäänestyksen järjestämisestä on lievempi, toimenpiteet tapahtuisivat vasta kansanäänestyksen jälkeen.

Mutta jos kansanäänestys päätettäisiin järjestää, niin meillä nähtäisiin melkoinen ryöppy uusia aloitteita äänestyksiksi. Jos kansalaisaloitteella todella olisi mahdollista saada asia kansanäänestykseen, se olisi monesta intressitahosta hyvin kiinnostavaa. Ja jos tosiaan yksi olisi päätetty järjestää, niin millä perusteella seuraavat voitaisiin hylätä? Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi keskustella kansanäänestysten hinnastakin.

Näkisimme hyvin nopeassa tahdissa aloitteet (ja äänestykset) ainakin tasa-arvoisesta avioliittolaista ja ydinvoimasta. Itse pidän selvänä, että mikä tahansa järjestö saa kerätty 50 000 nimeä, jos sillä on käytettävissään edes kohtuullisesti rahaa ja ihmisiä.

On kovin ongelmallista jättää äänestys järjestämättä, koska siitä aiheutuu ongelmia uusien äänestysten muodossa. Se on demokratian kannalta vähän ontuvat argumentti.

Voikin käydä niin, että nykyinen edustuksellinen järjestelmämme saa tämän kesän väyrysestä uutta vahvistusta. Aloite saa nimet täyteen, mutta äänestystä ei järjestetä. Perusteluna se, että meillä ihmisillä on mahdollisuus ottaa näihin asioihin kantaa eduskuntavaaleissa. Jos viimeksi käydyissä vaaleissa olisi äänestetty niitä puolueita ja poliitikkoja, jotka eivät kannata suomen eurojäsenyyttä, hanke eroksi olisi jo käynnissä. Näin ei kuitenkaan tehty.

Väyrysen aloite jääkin siis vaikutuksiltaan keskustelun ja politiikan viihteen tasolle.

Tuottavuutta halon mitalla

Blogi odottaa edelleen uudellenaloitusta. Tässä kuitenkin Insinööri-lehden verkkojuttuna ilmestynyt lohkaisuni tuottavuuskeskusteluun:

Kaupunki kävi talvella kaatamassa puita tonttini rajalta. Niinpä pihassa on kasa rankoja odottamassa sahaamista ja halkomista. Se, missä ajassa minä tuosta työstä suoriudun, riippuu useasta tekijästä.  Ratkaisevaa on kuitenkin se, montako halkoa syntyy tunnissa. Haluaisin tietysti hoidettua työn mahdollisimman vikkelästi vapauttaakseni aikaa uutta luovaan ajatteluun, mikä minun kohdallani valitettavan usein merkitsee sohvalla makoilua kirja kädessä.

Samasta asiasta on kyse Suomessa virinneessä työn tuottavuuskeskustelussa, ennen kaikkea tuottavuuden lisäämisessä. Kotipihalla se on halkojen saamista pinoihin ja kuivumaan, mitä äkimmin se tapahtuu, sitä useampi halko syntyy työtuntia kohden.

Käytössäni on moottorisaha, mikä lisää merkittävästi työn tuottavuutta käsisahaan verrattuna. Puut tulee pätkittyä kohtuullisen nopeasti. Halkomiseen on käytössä kirves. Työ hoituvat silläkin, mutta klapikone nopeuttaisi työtä – ja varmistaisi tasalaatuisemman lopputuloksen.

Voin käyttää enemmän tunteja työhön itse ja saan työstä saman palkan, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa valmiita halkoja. Tällä työmaalla ei ole tilaa muille tekijöille. Käytössä on toki muuta työvoimaa eli perhe, etenkin lapset. Jos nämä otetaan puusouvin riemuun mukaan, valmistuu työ nopeammin. Toisaalta, jos jätän lapset kutsumatta – tai pikemminkin pakottamatta – työhön, jää heiltä taskurahat ansaitsematta. Eli työttöminä ovat, raukat.

Apulaisten kanssa minulla on vaihtoehtoja. Voin karjua naama punaisena, että alkakaa tehdä, kyllä te tiedätte, mitä pitää tehdä. Tai toisaalta tehtävät voidaan jakaa järkevästi ja opastaa tarvittaessa niiden tekemiseen. Molemmilla tavoilla työ tulee tehtyä, jälkimmäisessä on enemmän hyvää mieltä ja lopputulos tuntia kohden parempi.

Eli jos haluan nostaa työn tuottavuutta, kaikkein kannattavinta olisi investoida uuteen tuotantoteknologiaan.  Teknologian mahdollistama laadullinen parannus helpottaisi myös varastointia ja loppukäyttöä. Jos teen työn kokonaan itse, työn tuottavuus ei kohoa, vaan päinvastoin laskee. Aputyövoiman palkkaaminen voi lisätä tuottavuutta ja sille maksettujen palkkojen muodossa piristää paikallista taloutta – lähikauppias kiittää jälkipolven ansaitsemien taskurahojen vaihtuessa karkkiin ja limsaan.

Tämä tarina on tosi ja sen tapahtumilla on yhteys todellisiin tapahtumiin. Jos vain työaikaa pidennetään, kyse ei ole tuottavuudesta, vaan palkkojen laskemisesta. Suomessa on mahdollisuus nostaa tuottavuutta rajustikin investoimalla uuteen teknologiaan ja ottamalla käyttöön parempia johtamisen ja työvoiman käytön malleja.

Tuottavuuden nosto lisää hyvinvointia, työajan pidennys laskee sitä. Kannatan ensin mainittua.

Re-launch in progress

Blogin relaunch käynnissä.

Vartiainen on väärässä

Vähemän yllättävästi media, uusi ja vanha, on ollut täynnä kommentointia Suomen luottoluokituksen laskusta. Onhan se uutinen. Ja toisaalta, Suomessa on aina ollut mukava kerääntyä haaskalle, potkaista vähän ja kokeilla "elääkö se vielä".

VATT:n ylijohtaja, joka paikan kommentaattori, Juhana Vartiainen kommentoi asiaa hesarille.(12.10) Näinä klikkimedian aikoina myönnän, että  otsikkoni ei ole täysin rehellinen. Monta asiaa on kohdillaankin haastattelussa.

Mutta. Aina on se mutta. Tässä Vartiainen on väärässä:

"Elinkeinoelämän rakennetta voi Vartiaisen mielestä muuttaa siten, että valtion

 tukirahaa suunnataan innovaatioille ja uusille yrityksille. "

Ja välttää vanhojen elinkeinojen tukemista, esimerkiksi maatalouden ja telakkateollisuuden"

Innovaatioita kaipailin itsekin eilen. Se ei ole se väärässä olemisen kohta. 

Maatalous ja telakat. Mennyttä maailmaa ja kuolevaa teollisuutta? Ei, vaan täysin päinvastoin. Tässä kohtaa esitän eriävän mielipiteeni ylijohtaja Vartiaiselle.

Maapallon kasvava väestö tulee tarvitsemaan entistä enemmän ruokaa. Vesiteiden merkitys kuljetuksessa korostuu tulevaisuudessa. Suomi ei ehkä ole tulevaisuudessakaan maailman ruoka-aitta, mutta se ei estä meitä kehittelemästä parempia lajikkeita ja uutta teknologiaa. Telakoissa meillä on jo osaamista, jonka pohjalle rakentaa tulevaisuuden ideoita.

Maatalous ja telakat ovat myös tulevaisuuden aloja. Innovaatioita ja uusia yrityksia tarvitaan niin ruuan tuotannon kuin laivanrakennuksen alalla. Tehokkaampaa tuotantoa, puhtaampia aluksia. 

Into tukea uusia aloja ei saa merkitä sitä, että syrjitään vanhoja aloja. Innovaatioille ja uudelle tuotannolle on niilläkin paljon tilaa.

Tervetuloa AA-kerhoon

Siinä se on, luottoluokittaja S&P_n luokituksen laskupäätös:

Odotettu päätös. Niin. Tarkoitan odotettu. Vaikka pääministeri joutui keskeyttämään Vain elämää -iltansa ja valtiovarainministeri kertoi, että tämä on "ikävä päätös", niin en usko, että yllättyivät. S&P:n päätöksestä laskea luokitusta.

Yhtiö on pitänyt näkymiä jo jonkun aikaa negatiivisina ja kun näihin näkymiin lisätään maailmantalouden tapahtumat, niin päätöstä pystyi odottamaan.

Nyt kun olemme AA-kerhossa, niin ehkä pitää lähteä siitä, että ongelmien tunnustaminen on parantumisen alku. Tämän päätöksen perusteluissa ei ole mitään yllättävää: työvoiman ikääntyminen ja työikäisten määrän pienentyminen on ongelma, Suomi kärsii euroalueen, maailmantalouden ja Venäjän ongelmista ja vientiteollisuutemme sakkaa.

Perusteluissa todetaan myös, että keskeisiä uudistusksia (eläkkeet, sote) on jo tekeillä. Muutenkin Suomen toiminta nähdään melko vahvana. Taloutta kuvataan innovatiiviseksi ja institutionaalista suoriutumiskykyyä vahvaksi ja tehokkaaksi.

Minusta keskeinen viesti on tässä:

"In our opinion, it remains uncertain whether other sectors can 

consistently compensate for the output loss in Finland's wood and paper 

industry and its electronics industry."

Vaikka S&P ei juuri kiinnitä huomiota siihen, että mitä Suomi voisi tehdä parantaakseen näitä alisuoriutuvia toimialoja, niin sama päätee niihin kuin muihinkin. Tarvitaan lisää tutkimus ja tuotekehtiyspanostuksia, innovaatiokonetta on ruuvattava entistä kovemmille kierroksille. Ei voida jatkaa enää tiellä, jossa tämän sektorin resurssit pienenevät vuosi vuodelta.

Katse on kertakaikkiaan käännettävä teollisuuteen. Tarvitaan tahtoa ja riittävän laaja ohjelma, jolla Suomen laadullista kilpailukykyä nostetaan. Nimenomaan laadullista, sillä hintakilpailu ei ole meitä varten.

Suomi AA-kerhon jäsenenä tunnistakoon ogelmansa. Katse teollisuteen.

TTIP ja nurkkaan maalaamisen taito

(julkaistu Insinööri-lehden verkossa 8.10.2014)


Euroopan Unioni ja Yhdysvallat neuvottelevat vapaakauppa- ja investointiyhteistyöstä. Sopimus tunnetaan lyhenteellään TTIP (Transatlantic Trade and Investment Partnership). Puhekielessä se lausutaan usein sanomalla ensimmäinen kirjain pitkänä ja loppu tavuna: tee-tip.

Sopimuksesta käytävän keskustelun seuraamisesta nousee mieleen Eino Leino: ”näki kauhut kaikkialla, haltiat pahat havaitsi, ei hyviä ensinkänä”.  Usein kuulee, että tässä suunnitellaan sellaisia kataluuksia, että neuvottelutkin pitäisi lopettaa. Siinä sitten jo unohtuukin, että mistä on kysymys: maailman suurimman vapaakauppa-alueen luomisesta.

Neuvottelujen ydin on kaupan esteiden poistamisessa ja investointien helpottamisessa Atlantin yli. Tarkoitus on neuvotella muun muassa tullien ja tariffien poistamisesta, sääntelyn keskinäisestä hyväksymisestä, tietojen vaihdosta ja viranomaisyhteistyöstä. Voisi sanoa, että sopimuksella myös sidottaisiin Yhdysvaltoja Eurooppaan. Ei vähämerkityksinen asia sekään, kun talousjättiläisen katse on entistä enemmän Aasiassa.

Vapaakaupalla on uljas historia. Se on lisännyt köyhimpien maiden talouskasvua. Ongelmistaan huolimatta EU:ta voi pitää menestyksekkäänä vapaakauppahankkeena. Lupaus on nytkin iso. Sopimuksen arvioidaan lisäävään koko EU alueen bruttokansantuotetta puolella prosentilla, Suomeen ennakoidaan miljardin vientituloja lisää. Kauppa tuo työtä. Työ tuo hyvinvointia.

Ne möröt ja muut sopimuksen kauhut? Niitä on, siitä ei tarvitse kinastella. Kun teollisia standardeja ja sääntelyä yritetään yhdenmukaistaa, on vaarana, että EU:n vahvempaa sääntelyä heikennetään. Otetaan pohjaksi heikompi sääntely. Sopimukseen ehdotettu investoijan ja valtion välinen riitojen ratkaisumenettely ISDS nostaa vaaraksi sen, että yritykset haastavat valtioita oikeuteen esimerkiksi lainsäädännön muuttuessa niille epäedulliseksi.

Uhkia siis on. Vakaviakin. Oleellista on se, että mikään uhka ei ole totta ennen kuin siitä on sovittu. Haluavatko poliittiset päättäjät heikentää sääntelyämme ja heikentää valtioiden oikeusasemaa? En usko. Mutta näistä neuvotellaan ja niistä pitää päättää.

Osa tuntuu kuitenkin osoittavan Aku Ankan lattianmaalaustaitoja: sutivat vankkoja ”ei” mielipiteitä niin paljon, että nurkassa ollaan – ja pysytään.  On kovin kummallista, suorastaan surkeaa, neuvottelutaktiikkaa olla neuvottelematta. Kukaan ei halua neuvotella tahon kanssa, joka jo kesken neuvottelujen sanoo jyrkästi vastustavansa.

Keskustelu on hyvästä ja nostaa kriittisiä asioita esiin. Sitä tarvitaan. Etukäteistä tuomitsemista taas ei tarvita. Josko ensin neuvotellaan lopputulos ja päätetään vasta sen jälkeen tarvitseeko sitä vastustaa.

Ei pidä maalata itseään nurkkaan.

Kirjoittajan paluun poika ratsastaa jälleen

Taas huomaan blogini joutuneen hylätyksi. Tai hitot passiivista. Huomaan hyljänneeni bloginin.

Ei ole teksti virrannut, eivät ajatukset leiskunnuut, eivät jutut laukalle karanneet tai edes kuvat kehyksiin eksyneet. Syy on kai perimmäinen laiskuus. Tai sitten muut asiat.

Kuitenkin pidän tästä. Kirjoittamisesta. Asioista. Niiden esilletuomisesta. Nyt taas tuntuisi siltä, että minulla on suunnitelma. Ajatus, jonka kautta tuottaa tekstiä.

Jatkoa seuraa. Kai.

Aseman leimaama (52 kuvaa Korsosta)

Rautatie on vahva osa Korsoa. Nekin - onnettomat - jotka eivät ole Korsossa käyneet, saavat mahdollisuuden lähiliikenteessä pysähtyä Korson asemalla ja pidempää matkaa kulkevat katsella ohikiitävää vilahdusta. Ennen juna-aseman tuloa 1889 Korson seutu oli lähes asumatonta erämaata.

Tikkurilan ja Keravan väliin tarvittiin kuitenkin asema ja se päätettiin 1800-luvulla rakentaa tänne. Yksi tarina Korson nimestäkin liittyy tähän. Sen mukaan aseman rakentajat perustivat aseman kohdalle välinevaraston eli korsun, josta nimi olisi juontunut. Virallisesti hyväksytty tarina on kuitenkin eri, liittyen kylien rajoihin ja niiden merkiksi piirrettyyn ristiin.

Kuva 8/52. Asema on elämää, rautatie sivistystä (2.5.2014)

Joka tapauksessa on selvää, että rautatie leimaa Korsoa. Tämä on tyypillisesti rautatiepaikkakunta. Rautatie on edelleen yksi parhaista joukkoliikennevälineistä, jonka toimintaa soisi Suomessakin kehitettävän suuremmalla innolla.

Korso - osa suomalaista rataverkostoa jo vuodesta 1889.

Kunnialle riittää ottajia

Suomen metsäteollisuudella menee lujaa. Vielä muutama päivä sitten tätä väitettä olisi pidetty naurettavana tai vähintäänkin ylioptimistisena haihatteluna. Tänään, kun Metsä Group ilmoitti vaatimattomasta Suomen metsäteollisuuden suurimmasta investoinnista, tilanne on toinen. Lisäksi moni on kiitellyt, että Jouko Karvinen jättää Stora Enson.

On selvää, että isosta investoinnista pitää iloita. Työllisyys ja kasvu ovat avainsanat tässä kohtaa. Vähemmän selvää on, että kenelle kuuluu kunnia tästä. Voisi tietysti luulla, että kunnia on investoivan yhtiön. 

Apajille on kiirehtinyt kuitenkin jo poliitikkoja oikealta ja vasemmalta. Hallituspuolueiden edustajilla on tarve kertoa, että investointi johtuu hallituksen ponnisteluista. Ja ehkä etenkin suoritetuista yhteisöveron alennuksista. 

Varmasti on niin, että esimerkiksi yhteisöveron alennuksesta ei ole ollut ainakaan haittaa. Samoin kuin muistakaan veroeduista tai tukiaisista. Mutta. Voisiko ajatella, että kysymyksessä on iso kokonaisuus? 

Suomi on vakaa yhteiskunta, meillä on toimivat työmarkkinat, suhteellisen sujuva logistiikka ja kaikesta huolimatta melko luotettava päätöksenteko. Olisiko mahdollista, että koko tämä pitkä historia olisi syynä siihen, että tähän maahan kannattaa edelleen investoida. Ja kannattaa jatkossakin.

Jätetään turha kunnian kerääminen vähemmälle ja keskitytään luomaan lisää kasvun mahdollisuuksia. Se on paras tapa kiittää ja kunnioittaa tätä investointia.

Ei joka kylällä ole (52 kuvaa Korsosta)

Aloitin reippaasti viime syksynsä blogissani sarjan, jossa oli tarkoitus julkaista 52 kuvaa Korsosta. Kuva viikossa tahdilla. Kävi niin, että blogin pito jäi vähemmälle, joten joka viikko ei ole tullut kuvaa. Sarja jatkuu ja 52 kuvaa tulee, mutta enää en lupaa viikkotahdista mitään.

Olen asunut Korson suuralueella nyt seitsemisen vuotta. Siitä huolimatta tänään oli ensimmäinen kerta, kun vierailin Korson keskuspuistossa. Kysymyksessä on alueen henkireikä, viheralue. Täytyy sanoa, että ei jokaisella lähiöllä ole tällaista puistoa, ei edes jokaisella saman kokoisella kaupungilla.

Kuva 7/52. Korson keskuspuisto keväällä (20.4.2014)

En tiedä onko joku alueen siivoustalkoista - mahtavaa että niitä järjestetään - jo ehtinyt alueelle, mutta puistoalue oli yllättävänkin siisti. Penkeissä toki on töhryjä, mutta tältä idiotismilta on valitettavasti vaikea välttyä. Muutama grillikatoskin alueelle sopisi, mutta ehkä ne eivät kauaa käyttökuntoisina säilyisi.

Nyt puistoaluetta ollaan kunnostamassa kaupungin toimesta mm. ruoppaamalla, rantaviivoja siistimällä ja uusimalla rakenteita. Hyvästä kannattaa pitää huolta.

Blogisti palaa rikospaikalle. Jälleen.

Muutoksia on ollut sen verran haipakasti, että blogi painui tauolle. Fiksumpi olisi tietysti kertonut siitä mahdolliselle lukijoilleen, muta minä en ollut se fiksu.

Mutta blogisti palaa nyt rikospaikalle. Muuuttunut työ antaa inspiraatiota ja vie blogin ehkä enemmän taas yhteikunnalliseen suuntaan. Mutta Korson kuvasarjakin jatkuu kyllä. Täytyy tosin entrata siinä aikaväli.

Ja ulkoasukin täytyy laittaa kuntoon. Mutta viimeistän pääsiäisen jälkeen alkaa tapahtua. Promise.

Puskutraktorille töitä (52 kuvaa Korsosta)

Kaksi viikkoa on jäänyt väliin ilman kuvapostauksia. Muut harrasteet ajoivat ohi. Taidan tehdä niin, että joillakin tulevilla viikoilla tulee sitten tuplapostauksia, niin vuoden aikaikkuna pysyy paikallaan.

Korson keskusta on kehittämisen tarpeessa. Siellä on paljon hyvää ja hienoja yrityksiä, mutta kokonaisuutena se on päässyt - päästetty - rapistumaan ja ränsistymään. Näkee, että Vantaa on laittanut kehitysinvestointinsa muutamaan kohteeseen ja antanut muiden olla.

Kuva 6/52. Korson keskustaan jää tyhjää tilaa, kun alueen kehittäminen odottaa päätöksiä.

Ongelma on myös siinä, että maanomistus on hajaantunut eri puolille. On vaikea tehdä kehitystyötä, kun maanomistajia on paljon ja nämä eivät ilmeisesti ole yhtä mieltä asioista. Tähän minulla on vain yksi kommentti: pakkolunastus. Nyt.

Posti on sivistystä (52 kuvaa Korsosta)

Olen vahvasti sitämieltä, että postilaitos on sivistyksen keskeisiä merkkejä. Se, että on järjestelmä, joka toimittaa viestit ja paketit perille, on loistava juttu. Se, onko nykyisenkaltainen, valtion kokonaan omistama, mutta yrityksen kaltaisesti haihatteleva laitos, hyvä juttu, on ihan toinen kysymys. Hyvä, että on edes se.

Kuva 5/52. Mikkolan Shell, jossa toimii paikallinen Postin palvelupiste.
Harvinaista kyllä, edusta on tyhjä ihmisistä.

Korsossa on kaksi postin palvelupistettä. Mikkolan Shellillä ja Korson K-kaupalla. Uudelta S-marketilta löytyy lisäksi mainio keksintö eli pakettiautomaatti. Ja sitten, Itella  hoi! Shell on auki 24/7, mutta menepä käymään postia hakemassa kello 21 jälkeen, niin vastaus on "ei Postin koneet ole enää auki". Mikseivät, aika hölmöä?

Posti on sivistystä. Ja Korsossakin siis sitä on.

Kirjan LUMO (52 kuvaa Korsosta)

Pahasti näyttää siltä, että muuta blogimerkinnät eivät ota syntyäkseen. Mutta aloitettu Korso-sarja jatkaa, tottakai. Koska on luvattu ja koska on päätetty. Sitä paitsi tämä on hauskaa - ja mielenkiintoista.

Olen pohtinut, että miten käsitellä Lumon monitoimikeskus. Riittääkö siihen yksi kuva, miten tätä monipuolista rakennusta voi kuvata? Samoissa tiloissa toimii kirjasto, liikuntatilat, lukio, ravintola, yhteispalvelupiste, nuorisopalvelut ja tilat ovat vielä vuokrattavissa. Toiminnan keskus - ja viimeinen uudistus, jota Korsoon tehty.

Kuva 4/52. Kirjan lumo Lumon kirjastossa

Voi olla, että yksi kuva ei riitä, mutta lopulta tämä oli selvä. Minulle Lumo on ennenkaikkea kirjasto, siellä käyn eniten. Kirjan lumo on valtava ja Korsossa sen huutoon vastaa, niin, Lumo. Kirjasto laitoksena edustaa minulle ennen kaikkea sivistystä, vaikka käytänkin sen palveluita nykyisellään eniten viihtymiseen.

Lennä, lauta, lennä (52 kuvaa Korsosta)

Uutta kaupunkikulttuuria? Rouheaa urbaania toimintaa? Mene ja tiedä, mutta minusta se, mitä Sokevahallilla tapahtuu on sekä hienoa yritystoimintaa, että sellaista vireyttä, jota Korso tarvitsee. 

Kuva 3/52. Sokevahallin uutta elämää

Entinen Sokeva on saanut uuden elämän ja muutamakin nuorempi sukupolvi on saanut paikasta ihan uuden käsityksen.

Baarien maa (52 kuvaa Korsosta)

Ai, baariin? Korsossa? No problem! Tai ehkä baarien määrä saattaa olla se problem.

Kaksi yhdestätoista

Jos nimittäin olen oikein laskenut, niin Korson keskustassa on tällä hetkellä 11 baaria/ravintolaa, 9 pizzapaikkaa ja peräti 1 kahvila. Yhdestätoista on 2 "oikeaa" ravintolaa, jotka menevät ruoka edellä.

Pizzapaikkoja löytyy keskusta-alueen ulkopuolelta lisäksi ainakin kolme, Nikinmäestä, Leppäkorvesta ja Kulomäestä. Baareja löytyy ainakin yksi, Mikkolasta. Jos jotain on jäänyt listasta pois, saa kertoa. Hämmästyttävää on ehkä se, että kiinalaista tai yleisaasialaista ruokaa ei Korsossa tarjota.

Oleellinen pointti on kuitenkin se, että tarjonta on varsinkin keskuksessa runsasta, suorastaan ylitsevuotavan sellaista. Tarjonta on tietysti aina jossain suhteessa kysyntään, mutta ei voi välttyä kysymästä onko tuettu sellaista kehitystä, joka olisi mahdollistanut monipuolisempien palvelujen kehittymiseen?

Korso - Baarien maa.

Miten saada järjestön asiantuntijat innostumaan?

Minulla on ongelma. Käsittääkseni muillakin on sama ongelma. Järjestön asiantuntijat on vaikea saada innostumaan sosiaalisen median hyödyntämisestä. Tilanne on ehkä vielä aavistuksen kimurantimpi kuin yrityksillä. Niissä myynti kannustaa helposti.

Tiedän, pitää tehdä ainakin seuraavat:
- Näytä somen hyödyt, mitä hyötyä siitä on kullekin asiantuntijalle
- Näytä organisaation hyödyt, mitä hyötyä tästä on järjestölle
- Sitouta johto, sen avulla voidaan operoida muiden kanssa
- Somesta pitää tulla osa työtehtäviä ja rutiineja.
- Innosta ja innostu

Ainakin omassa organisaatiossa ollaan siinä vaiheessa, että sosiaalisen median palveluissa ollaan varsin kohtuullisesti läsnä. Seuraavaksi pitäisi ylittää se kynnys, että mukaan saadaan enemmän osallistuvia sisällöntuottajia.

Sisältö ei sinällään ole ongelma, sitä tuotetaan paljon. Haaste on siinä, miten sitä tuottavat ihmiset saadaan aidosti mukaan vuorovaikuttamaan. Ja levittämään sanaa(nsa).

Olen päätynyt siihen, että rimaa ei voi nostaa hirvittävän korkealle. Pitää keskittyä saamaan muutama keskeinen ihminen mukaan ja murehtia laajasta kulttuurista vasta sen jälkeen. Ja ehkä käy niin, että jokainen innostunut levittää uutta virtaa ympärilleen.

Ja toisaalta, jostain pitää löytää järjestössä(kin) ne voimavarat, joilla varmistetaan se, että on joku joka innostuu ja innostaa, tukee ja auttaa.

Miten sinä innosta asiantuntijat toimimaan somessa?

Suomen suurin omakotialue (52 kuvaa Korsosta)

Tadaa, tättärää ja niin edespäin. Fanfaarit ovat paikallaan. Siis minulta minulle itselleni. Blogissani alkaa uusi sarja: 52 kuvaa Korsosta. Ei ole vaikea arvata mistä on kysymys?

Kuvia tulee 1 per viikko eli lyhellä matematiikallani se tekee yhteensä 52 vuoden aikana. Kuvissa painottuu oma kokemukseni, tietysti. Tuleeko koko Korso esitellyksi? Tuskin. Ainakin osa minun näkökulmaani ehkä.

Korso on yksi niitä kapunginosia Suomessa, jonka suuri osa suomalaisista tietää. Näin ainakin korsolaisena kuvittelen. Kuvittelen myös, että mielikuva Vantaan Korsosta on ihan jotain muuta kuin todellisuus.

Olen kuullut, että Korso on Suomen suurin omakotialue. En tiedä onko tämä fakta, mutta suuri sellainen se on. Asukkaita on lähes 30 000, varsin hyvän kokoisen suomalaisen kaupungin verran siis. Näistä valtaosa pientaloissa.

52 Kuvaa Korsosta 1. Näkymä Nikinmäen osakaupunginosasta.

Kun minä puhun Korsosta, tarkoitain Korson suuraluetta. Näin se täällä käsitetään. Korson suuralue käsittää kuitenkin 9 kaupunginosaa: Matari, Korso, Mikkola, Metsola, Leppäkorpi, Jokivarsi, Nikinmäki, Vierumäki ja Vallinoja. Vuoden aikana tulee vähintään yksi kuva, jokaisesta.

Kun muutin alueelle, en kokenut itseäni korsolaiseksi. Identioidun asuinpaikkaani, en vielä ollut sisältynyt, että kaikki edellisen kappaleen alueet sisältyvät tähän yhteen kokonaisuuteen. Nykyisin olen kyllä jo ylpeä korsolainen.

Olen palaamassa ellen jopa palannut

Blogi palaa rikospaikalle. Kirjoittamisen tuska on yltynyt, mutta muut kiireet ovat pitäneet sen hiljaisena. Samalla tosin on ollut tuska siitä, että millainen blogi tästä tulee. Mistä minä kirjoitan, mihin minä keskityn.

Olen ostanut sen vokaalin, että blogin pitäisi keskittyä johonkin asiaan. Sellainen kiinnostaa ja kerää lukijoita. Minulla on sanottavaa viestinnästä ja markkinoinnista - etenkin järjestöjen kohdalla. Haluan kommentoida yhteiskuntaa ja politiikkaa. Haluan kertoa asioista kuvin.

Ovatko nämä yhdistettävissä? Mene ja tiedä. Koska tarkoitukseni ei ole kerätä lukijoita väkisin, vaan kirjoittaa siitä, mikä minua kiinnostaa, annan jatkon muokkautua sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu.

Somekurssilla

Herätetään blogi henkiin somekurssin johdosta. Minä vedän kurssia. Hyvä syys siis kirjoittaa itse.

Aiheena on sosiaalinen media ja ammattiyhdistysliike. Miten ayliike voi hyödyntää sosiaalista mediaa? Vinkkejä otetaan vastaan. Oma näkökulma on se, että aytoiminta on viestintää - hyvin pitkälle. Silloin kaikki viestintävälineet pitää olla käytössä