Tuottavuutta halon mitalla

Blogi odottaa edelleen uudellenaloitusta. Tässä kuitenkin Insinööri-lehden verkkojuttuna ilmestynyt lohkaisuni tuottavuuskeskusteluun:

Kaupunki kävi talvella kaatamassa puita tonttini rajalta. Niinpä pihassa on kasa rankoja odottamassa sahaamista ja halkomista. Se, missä ajassa minä tuosta työstä suoriudun, riippuu useasta tekijästä.  Ratkaisevaa on kuitenkin se, montako halkoa syntyy tunnissa. Haluaisin tietysti hoidettua työn mahdollisimman vikkelästi vapauttaakseni aikaa uutta luovaan ajatteluun, mikä minun kohdallani valitettavan usein merkitsee sohvalla makoilua kirja kädessä.

Samasta asiasta on kyse Suomessa virinneessä työn tuottavuuskeskustelussa, ennen kaikkea tuottavuuden lisäämisessä. Kotipihalla se on halkojen saamista pinoihin ja kuivumaan, mitä äkimmin se tapahtuu, sitä useampi halko syntyy työtuntia kohden.

Käytössäni on moottorisaha, mikä lisää merkittävästi työn tuottavuutta käsisahaan verrattuna. Puut tulee pätkittyä kohtuullisen nopeasti. Halkomiseen on käytössä kirves. Työ hoituvat silläkin, mutta klapikone nopeuttaisi työtä – ja varmistaisi tasalaatuisemman lopputuloksen.

Voin käyttää enemmän tunteja työhön itse ja saan työstä saman palkan, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa valmiita halkoja. Tällä työmaalla ei ole tilaa muille tekijöille. Käytössä on toki muuta työvoimaa eli perhe, etenkin lapset. Jos nämä otetaan puusouvin riemuun mukaan, valmistuu työ nopeammin. Toisaalta, jos jätän lapset kutsumatta – tai pikemminkin pakottamatta – työhön, jää heiltä taskurahat ansaitsematta. Eli työttöminä ovat, raukat.

Apulaisten kanssa minulla on vaihtoehtoja. Voin karjua naama punaisena, että alkakaa tehdä, kyllä te tiedätte, mitä pitää tehdä. Tai toisaalta tehtävät voidaan jakaa järkevästi ja opastaa tarvittaessa niiden tekemiseen. Molemmilla tavoilla työ tulee tehtyä, jälkimmäisessä on enemmän hyvää mieltä ja lopputulos tuntia kohden parempi.

Eli jos haluan nostaa työn tuottavuutta, kaikkein kannattavinta olisi investoida uuteen tuotantoteknologiaan.  Teknologian mahdollistama laadullinen parannus helpottaisi myös varastointia ja loppukäyttöä. Jos teen työn kokonaan itse, työn tuottavuus ei kohoa, vaan päinvastoin laskee. Aputyövoiman palkkaaminen voi lisätä tuottavuutta ja sille maksettujen palkkojen muodossa piristää paikallista taloutta – lähikauppias kiittää jälkipolven ansaitsemien taskurahojen vaihtuessa karkkiin ja limsaan.

Tämä tarina on tosi ja sen tapahtumilla on yhteys todellisiin tapahtumiin. Jos vain työaikaa pidennetään, kyse ei ole tuottavuudesta, vaan palkkojen laskemisesta. Suomessa on mahdollisuus nostaa tuottavuutta rajustikin investoimalla uuteen teknologiaan ja ottamalla käyttöön parempia johtamisen ja työvoiman käytön malleja.

Tuottavuuden nosto lisää hyvinvointia, työajan pidennys laskee sitä. Kannatan ensin mainittua.

Metsäteollisuutta pelastamaan

Jos (ja kun) seuraavaa paperitehtaan lakkauttamista aletaan metsäyhtiöissä puuhata, niin hallitusta ei parane enää uskoa, jos se sanoo, että asiaan ei voi puuttua. Valtion omistajapolitiikkaahan uudistettiin niin, että elvytettiin tämä Solidium. Samalla linjattiin, että sen kautta valtio voi käydä myös ostoksilla, mikä jo Elisan tapauksessa - jo ennen Solidiumia - nähtiin.

No niin, paperitehdasta kun ei lakkauteta ihan äkkiä, niin tämä avaa mahdollisuuksia. Kun tulee ilmoitus - varsinkin kannattavan - tehtaan lakkauttamisesta, Solidium ryntää ostamaan kaikki osakkeet, joita se suinkin käsiinsä saa. Kun riittävä määrä on kasassa, onkin sitten ylimääräisen yhtiökokouksen paikka. Siellä voidaan sitten tehdä tarvittavat toimet toimivan johdon erottamisesta yhtiön strategian muuttamiseen niin, että tehtaan lakkauttaminen perutaan tai ajetaan se uudelleen ylös.

Tai jos paperiteollisuuden työpaikoista ollaan oikeasti kiinnostuneita, aletaan omistusta niissä kasvattaa jo etukäteen. Ei kai Solidiumi tai valtio-omistajaa voi syyttää siitä, että se omistajana on kiinnostunut pitkäaikaisesta tuotosta eikä tuon maksimoinnista lyhyellä aikavälillä. Tai jos Solidium (valtio) tarkastelee kokonaistaloudellista tilannettaan sen kannattaa puolustaa työpaikkoja tarjoavaa teollisuutta ja näin pitää oma taloudellinen pohjansa terveenä.

Nämä operaatiot olisivat toki olleet mahdollisia aikaisemminkin. Nyt ne vain on helpompi toteuttaa. Mielenkiintoinen työkalu tämä Solidium, voi kun sitä pääsisi käyttämään...

Obama, muutto ja pankit

Tänään mitä ilmeisemmin pitäisi innostua Obamasta. Hooray O! No niin, hoidettu.

Kyllä ihmisen elämä on välillä ihmeellistä. Kun puolisen vuotta sitten kannoimme ystävien avustukselle tavaroitamme asumisoikeusasuntoon, huokasimme tyytyväisinä. Oli koti kunnossa, tähän jäädään. Ja nyt ollaan taas muuttamassa.

Kävelyllä nyt vain tuli asunto vastaan, Se Asunto, Meidän Koti. Kun pankkikin sanoi kosiskeluumme "tahdon", niin siinähän se oli: taas on muutto edessä. Nyt homman nimi on se, että muuto erinomaisen hieno asia, mutta muuttaminen ei innosta yhtään. Ensimmäiset laatikot tuli onneksi kannettua jo eilen, muuttomatka kun on sellaiset 600 metriä.

Ja sitten vielä pankit. Ajatus on vielä keskeneräinen, niin kuin useimmat ajatukset maailmassa ovat. Mutta mikä tämä tämmöinen liiketoiminnan muoto on, jota ei voi päästää menemään konkurssiin. Koko kapitalistinen maailma pelastaa pankkeja veronmaksajien rahoilla säilyttääkseen toimintakykynsä.

Jos kriisin sattuessa, seuraavakin kun tulee, pankkeja ei voi päästää menemään nuriin, niin pitääkö niiden olla (kokonaan) yksityisiä sitten ollenkaan? Jos pankkitoimintakerran on niin keskeistä meidän yhteiskuntajärjestyksellemme, niin pitäisikö se järjestää hieman toisin? Toivottavasti vastaus ei ole ihan niin itsestäänselvä, kuin nyt tuntuu.