Markkinatalouden vaikeudesta

Se on aika kummallinen asia. Meillä on porvareita, jotka saarnaavat markkinamekanismin autuutta palvelujen järjestämisessä. Samaan aikaan nämä samat porvarit eivät ymmärrä markkinataloutta, jota yrittävät ajaa.

Otetaanpas ajankohtainen esimerkki, tämä Destia, jonka maata johtava mustelmahallitus (sininen+vihreä=turkoosi=mustelman väri) haluaa väkisin myydä. On koko lailla järjen vastaista, että kilpailu lisääntyy siitä, että markkinoiden suurin toimija myydään sen kilpailijoille. Tyhmempi ajattelee, että se vähentää kilpailua.

Tai ajatellaan vaikka sitä, että kuntapalveluiden järjestämistä pitäisi kilpailuttaa markkinoilla. Hei haloo, kuinka monessa kunnassa Suomessa on toimivat markkinat esimerkiksi sosiaalipalveluissa? Ei ole mitään järkeä kilpailuttaa sellaista, missä ei ole olemassa kilpailua. Puhumattakaan siitä, että markkinataloudessa pitäisi ostajallakin olla riittävä ammattitaito, varsinkin palveluissa. Suomessa tuskin on yhden käden sormilla laskettavaa määrää enempää kuntia joka pystyy hoitamaan kilpailutusprosessin kunnialla.

Ei voi kilpailuttaa, kun ei ole markkinoita. Eikä kannata myydä yhteiskunnan keskeisiä toimintoja ja vähentää samalla kilpailua. Markkinatalous on taitolaji, armaat porvarit.

Henkilökohtainen uskontunnustus

Intro: Politiikka on ollut minussa siitä asti, kun 14-15 vuotiaana aloin lukea. Anarkismin teoreetikoista sosialidemokratiaan kulki nuoren miehen tie. Kotikasvatus oli kyllä taustalla, ei anarkismissa, mutta sosialidemokratiassa sitä vahvemmin. Elin vaiheen poliittisena eläimenä ja vetäydyin syrjään. Tuskittelen puolueen ja puoluetoiminnan tilaan. Ahdistun siitä. Mietin mitä saan siitä, että olen puolueen ja jäsen ja miksi siis olen. Kuvittelen vielä ryhdistäytyväni ja tavalla tai toisella tuovani oman mausteeni puoluetoimintaan. Ahdistun lisää. Mietin, että tuskin politiikka yhtä miestä kaipaa.

Tunnustus: Uskon politiikkaan, ihmisten vapaaseen tahtoon ja yhteiskunnallisen toiminnan tärkeyteen. Uskon, että maailma muuttuu ihmisten toimesta. Uskon, että kaikki on mahdollista, kun tarpeeksi hyvää ja kovaa tahtoa.

Sosialidemokratia on aate, jossa ihminen voittaa järjestelmän. Se on aate, jossa inhimillisyys voittaa itsekkyyden. Se on aate, jossa solidaarisuus voittaa yksilöllisyyden, yhteisöllisyys yksinäisyyden. Se on aate, jossa ihmisyys voittaa rahan. Se on aate, jossa rakkaus voittaa kylmäkiskoisuuden. Se ei ole täydellinen, mutta se on kehityskelpoinen. Se on paras yhteiskunnallisista aatteista. Sosialidemokratia on liberalismin kaunein perillinen ja todellisen sosialismin olemuksen vartija. Tähän minä uskon.

Puoluetoiminta ei välttämättä anna minulle suoraan mitään konkreettista. Mutta se, että uskon maailman voivan muuttua ja se, että uskon paremman huomisen koittavan. Se on tukemisen arvoinen asia. Jäsenyys puolueessa on se tuki, jonka vähimmillään voin antaa. Osoitan että tuen, vaikka läheskään aina en pidä.

Blogi on takaisin, eikä henkilökohtainen osallistuminen jää nyt siihen. Uskon.

Ei se teko, vaan sen viesti

Vanhoja uutisia: vasliiton Korhonen otti ja erosi. Great. Kukaan ei varmaan usko, että tuo ero sinällään johtaisi mihinkään kannatuksen nousuun. Mutta se antaa viestin siitä, että vaalituloksen antama viesti on otettu hyvin vakavasti ja toimenpiteisiin on ruvettu heti.

Siis heti. Eikä odotella sitä, mikä on joskus vuoden päästä olevan kokouksen keskustelu ja siitä mahdollisesti johdettavat toimenpiteet. Varsinkin jos eroa seuraa vielä muita toimenpiteitä, joilla hommaa lähdetään rakentamaan uudestaan.

Tästä voisivat sosialidemokraatitkin ottaa oppia. Ei, en tarkoita, että puheenjohtajan tai pääsihteerin pitäisi ruveta eroamaan. Mutta jommankumman tai molempien olisi jo pitänyt astua esiin ja kertoa, mitä nyt tapahtuu ja miten. Kahdessa päivässä ehtii huonompikin politiikko lyömään toimenpideohjelman kasaan.

Vaalituloksen viestin vakavasti ottaminen vaatii toimintaa ja sitä tukevaa viestiä. Ja nopeaa reagointiherkkyyttä. Olkoon tähtäin mitenpäin tahansa vuodessa 2011.

Aika ottaa ne vakavasti

Vaikka SDP:n johdon olisi aika ottaa myös vaalitappio vakavasti, niin ennen kaikkea yksi iso asennemuutos olisi edessä. Toisin kuin se vaalitappion vakavasti ottaminen, joka olisi puhtaasti viestintäkysymys toistaiseksi, niin asennemuutos suhteessa perussuomalaisiin vaatii myös sisältöihin vastaamista.

Muista puolueista en loihi mitään lausumaan, mutta sosialidemokraateilla näyttää olevan iso ongelma, ottaa persut vakavasti. Demari lehti tiesi kertoa, että vaalien protestiäänet kanavoituivat Soinille ja perusväite kuuluu, että Soinia=persuja äänestetään, koska on turhauduttu politiikkaan. Tämän väitteen perään kuuluu liturgian mukaan lisätä, että ne tai Soini eivät kuitenkaan ole tehneet mitään avauksia.

Väitän, että perussuomalaisia ei äänestetä protestiksi, vaan aidosta halusta tukea toisenlaista poliittista liikettä. Liikettä joka ainakin puhuu asioista, jotka moni keskiluokkainen ja/tai lähiöiden perusasukki, kokee itselleen tärkeäksi. Näitä ovat maahanmuuttajat, työ ja toimeentulo kaikissa muodoissaan.

Maahanmuuttajien kohdalta tilanne nyt vain on se, että vaikka totuus onki se, että asia ei (ainakaan vielä) ole Suomessa mikään ongelma, niin meillä on lähiöt täynnä väkeä joka kokee asian ongelmaksi. Se on tosiasia, josta ei pääse yli eikä ympäri. Siitä ei pääse pois selittämällä kaunista solidaarisuudesta, ei kertomalla suvaitsevaisuuden tärkeydestä. Tarvitaan myös muuta.

Olkoon sisällötöntä tai ei, pelkkä perussuomalaisten asialista riittää haastamaan sosialidemokraattisen politiikan. Olkoon kuinka tärkeää tahansa, puhuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnistä ei toimeentulostaan huolestunutta duunaria lämmitä. Olkoon kuinka yhden miehen liike tahansa, persut ovat jo muutakin kuin pelkkä Soini. Perussuomalaisten poisselittäminen protestilla ja populismillaan on pelkästään tyhmää.

Saattaa olla, että persut menevät pois tai hajoavat sisäisiin riitoihin, kun tarpeeksi kauan pidämme päämme pensaassa ja kädet silmillä. On kuitenkin mahdollista ettei näin käy. Ja jälkimmäisen vaihtoehdon mukaan meidän on toimittava, toiminta on aina rakennettava kestämään pahin mahdollinen tilanne.

Blogistentialinen kriisi

Kirjoitan ja siksi olen olemassa. Kirjoitan, koska on sanottavaa. Kirjoitan, koska omat ajatukset muuttuvat matkalla päästä näppäimistön kautta näytölle. Kirjoitan, koska se nyt vaan on kivaa. Mutta onko kaikki turhaa?

Olen saavuttanut henkisessä kehityksessäni blogistentialistisen kriisin. Tekstiä ei ole syntynyt, eikä ajattelua tapahtunut. Onko minulla mitään syytä jatkaa tämän blogin pitoa ja mikä vielä pahempaa, onko minulla enää mitään sanottavaa? Kaiken tarpeellisen lienen jo kertaalleen kirjoittanut, miten niitä lähdetään uusimaan.

Kun kirjoituksia jää ”väliin”, se ruokkii kierrettä. Blogin pitäisi aivan ehdottomassa minimissään päivittyä 2 kertaa/vko. Jos siihen tahtiin ei pääse, ei hommassa minulle ole mitään mieltä. Useamminkin pitäisi kirjoittaa.

Yksi keskeinen syy itse-epäilykseen on se, että olen huomannut muuttuvani sitä kyynisemmäksi, mitä kauemmas liu-un politiikasta. Minulla on yhä useammin pisteliästä huomautettavaa, sen sijaan että olisin rakentava, saati sitten kannustaisin. Tässä on kuitenkin tullut matkattua sieltä melko läheltä politiikan teon ydintä kauas takariviin huutelemaan. On sinällään pelottavaa, miten toisenlaisilta asiat nyt näyttävät. Monessa sellaisessa asiassa, jotka ennen näyttivät mielekkäiltä, ei ole enää mitään järkeä.

Mutta koukataanpa hetkeksi toiseen kriisiin. Kriisiin nimeltä SDP. Sosialidemokratia ei ole kriisissä, mutta SDP on. Eurovaalien tulos oli katastrofi. Kun en halua olla kyyninen, enkä ilkeä niin tiivistän analyysin seuraavasti: sisältö, viestintä, sisältö, viestintä, sisältö, viestintä. Muuten meni hyvin.

Tästä kriisistä löysin kuitenkin syyllisyyden. Enpä juuri pistänyt montaa tikkua ristiin näiden vaalien hyväksi. Olisi pitänyt. Jotta olisin rakentava ja kannustava, niin henkilökohtaisen aktivoitumisen kautta lähdetään kannustamaan muitakin samaan. Nyt vain pitää löytää itselleen sopiva poliittisen aktiivisuuden muoto. Ja alkaa taas sanoa.

Eurovaaliveikkaus

Laitan vedon vetämäään eurovaaleista. Tai en nyt ole kenenkään kanssa vetoa lyönyt, mutta itseni huvittamiseksi teen vaaliveikkauksen:

Äänestysprosentti: 37

Keskustelu on hiljaista ja olematonta, enkä usko, että Soinin henkilökohtainen kannatus on niin suuri, että vaikuttaa äänestysprosenttiin. Menneistä vaaleista en tiedä, mutta tällä kertaa puolueet saavat pelkästään tuijottaa peiliin, jos äänestysprosentti ei kelpaa.

Paikat:

Kok: 4

SD: 3

Maal: 2

Ps: 2

Vihr: 2

Kokoomuksen media -ja viestintätoimistovetoinen poliittinen huijaus kantaa vielä ainakin nämä vaalit ja tuo komeat 4 paikkaa. Puolueen kannatukselle ei näytä olevan tällä hetkellä kovin suuria pidäkkeitä huolimatta reisille valuvasta politiikan hoidosta. Demarikannatus on hiljalleen nousemassa murheen alhosta, vaikka kiitos kuuluukin taantumalle eikä onnistuneelle oppositiopolitiikalle.

Maalaisliiton sisäinen sekasorto yhdistettynä melko onnettomaan ehdokaslistaan tiputtaa sen kahteen paikkaan. Perussuomalaiset onnistuvat vaaliliitossa ja saavat sen molemmat paikat. Vihreät nappaavat viimeiset kaksi paikkaa.

Muuttujia on paljon ja tärkein on ehkä äänestysprosentti. Mutta tällä veikkauksella mennään

Puolueet hyönteisinä

Vaikka niin voisi varomattomampi lukija ajatella, niin tämä ajatusleikki ei ole syntynyt humalassa. Ehkä vähän väsyneessä mielentilassa, mutta alkoholilla ei siis todellakaan ollut mitään osuutta asiaan.

Jos puolueiden tunnukset eivät olisi kukkia, vaan hyönteisiä, niin mitä ne olisivat? Vastaukset ovat seuraavat:

Sosialidemokraattien tunnus on muurahainen. Se on ahkera työläinen, joka asuu yhteisössä ja työskentelee yhteisen hyvän eteen. Joku voi hakea jotain kuvaavaa myös siitä, että rakennustekniikka ei ole kehittynyt hetkeen, mutta se on vain pahoja puheita.

Kokoomus on selvästi hirvikärpänen. Se elää hyödyntämällä toisia ja imee näiden verta. Se on ärsyttävä vaiva, joka on lisääntymään päin. Kuten kokoomus muutenkin hirvikärpänen käyttää menestyksellistä taktiikkaa lisääntyäkseen.

Keskusta on torakka. Kestävä ja jääräpäinen. Vaikka niistä kuinka yrittää päästä eroon, niin se ei vain onnistu millään.

Vihreiden hyönteinen on kaaliperhonen, turhamainen haihattelija, joka keskittyy lentelemään ympäriinsä. Ja lyhytikäinen, kuten vihreä liikekin.

Perussuomalaisten hyönteinen on punkki tai tupajäärä. Johan se nyt kuulostaakin oikealta. Kovin kotimainen vaiva.

Kristillisdemokraatit ovat rukoilijasirkkoja. Fundamentalismissaan tappavia ja muiden kannalta vaarallisia, jos niitä esiintyy paljon.

Vasemmistoliiton hyönteinen on vähän yllättävämpi. Se on kimalainen. Vertautuminen johtuu siitä, että kimalaisen ei fysiikan lakien mukaan pitäisi pystyä lentämään ja vasemmistoliiton ei taas pitäisi enää olla järjen mukaan olemassa. Kimalainen kuitenkin lentää ja vasemmistoliitto on.

Rkp:n tunnus ei ole leppäkerttu kuten nyt, vaan satiainen. Se on loinen, kuten ruotsinkielinen puoluekin ja sitä esiintyy vain tietyillä alueilla kuten ärkoopeeläisiäkin.

Kerimäen loukkaaminen ei kuulu valtiolle

Kerimäkeä tai siis sitä sinällään komeaa puukirkkoa ei loukannut mikään valtio. Eikä sen loukkaamisen puolustaminen todellakaan kuulu valtiolle.

Kirkkoherra Oja vaatii HS:ssä valtiota puuttumaan Berlusconin tekemään kirkon loukkaamiseen. Jotain rajaa! Kirkkoja saa ihan kuka tahansa loukata kuinka paljon tahansa, ilman että valtiovalta siihen puuttuu. Se valkoinen kirkko Senaatorillakin on mahtipontinen hirvitys. Tulipas loukattua.

Valittakoon kirkko itse asiassa Italiaan, jos mieli tekee. Valtio jätettäköön ulos. Mieluiten joku hallituksen edustaja voisi kertoa kirkkoherralle, että ei, asia ei todellakaan kuulu meille, emmekä siitä ole kiinnostuneita.

Hiljaista pitelee

Voi olla vääräkin havainto. Olen nimittäin joskus tehnyt sellaisiakin, vaikka luonnollisesti olen pystynyt sittenkin tekemään niistä oikeat johtopäätökset. Ainakin, jos johtopäätösten tuloksia ei tarkastella liian tarkasti suhteessa niiden toimivuuteen. Mutta se minusta ja takasin havaintoihin.

Politiikan blogeissa on hiljaista. Politiikassakin on hiljaista. Näillä asioilla voi olla jotain tekemistä toistensa kanssa, kuvittelisin. En tiedä seuraanko vääriä blogeja enkä ole löytänyt uusia, mutta päivitystahti – omani mukaan lukien – on tuntunut olevan laskussa ja poliittiset sisällöt vähenemässä. Sivulauseessa todettakoon, että vinkkejä hyvin kirjoitetuista ja terävistä poliittisista blogeista otetaan vastaan.

Minulle on kerrottu, että meillä on eurovaalit reilun kolmenkymmenen päivän päästä. Olen sen huomannut siitä, että minulla on ehdokas – palkansaaja Paananen, äänestä – mutta muuten sitä ei ole juurikaan havainnut. Kun eurooppalaista kansaa ei ole, ei voi olla eurooppalaista demokratiaakaan, siten on vaikea saada ihmisiä vaaleista kiinnostumaan. Ja kesällä kiinnostaa kalja, sauna, makkara ja mökki. Vaalit sitten vähän vähemmän. Ehkä panostuksia silti voisi olla enemmän tahi toisin.

Minulle on myös kerrottu, että maailmassa on talouskriisi. Sen kotimaiset ilmentymät on todistettu kotonakin meille tunkeutuneen työttömyyden kanssa. Olen odotellut, että kannattamani poliittinen ideologia iskisi tiukat teesit pöytään ja kertoisi miten tästä tullaan ulos. On isketty – ja kerrottu että hallituksella on eväät hukassa. Kiitos, olen huomannut sen itsekin.

Ehkä en vain seuraa uutisia tarpeeksi huomatakseni sosialidemokraattien esittämiä vaihtoehtoja. Kasvavasta kyynisyydestäni ja ajoittaisesta henkisestä laiskuudestani huolimatta kuvittelisin olevani keskimääräistä enemmän tietoinen politiikan tapahtumista. Siihen nähden, hiljaista pitelee.

Ei tullut vaaliuudistusta

HS tiesi eilen kertoa pari viikkoa sitten tapahtuneesta. Hallitus jatkaa riitelyään siitä, voidaanko suomalaista demokratiaa kehittämää saattamalla vaalilaki ajantasalle.

Asiassa ei taida olla kuin kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on RKP ja toinen vihreät. Rkp vastustaa esitettyä äänikynnystä – loistava ehdotus! – vain ja ainoastaan siksi, että se tulee nopeuttamaan puolueen loppua. Vihreät vastustavat uudistuksia siksi, että pitävät demokratiasta puhumistaan yksinoikeutenaan.

Suuria periaatteellisia uudistuksia tämä hallitus tuskin siis asiassa saa aikaan. Tosin mikään hallitus tuskin niitä saisi, jos pitäisi välttämättömänä, että rkp pysyy hallituksessa. Sille äänikynnys on poliittisen elämän ja kuoleman kysymys, eikä sillä ole asiassa muuta kuin hävittävää. Siksi puolueella ei ole mitään intressiä esitystä hyväksyä, vaan mieluummin tulla poispotkituksi.

Veikkaanpa, että ei tullut minkäänlaista vaaliuudistusta tällä hallituskaudella.

Ongelma

Suomalaisella politiikalla on ongelma. Tai siis ratkottavana on montakin ongelmaa, mutta itse politiikkaa tekemisen taiteena riivaa yksi paha ongelma juuri nyt.

Ongelmalla on nimi. Ja tuo nimi on Timo Soini. Kysymys ei ole hänen poliittisesta linjastaan, vaikka sekään ei toki mitenkään kannatettava tai kehuttava ole.

Kyse on siitä, että muut puolueet määrittelevät kovaa vauhtia itseään Soinin kautta. Pitää vissiin yrittää päästä osille siitä mediahohteesta, joka miehen ympärillä juuri nyt on. On kuultu näkemykset "anti-Soinista" ja "Soinin kummeli politiikasta". On kuultu, että jos Soini lähtee niin sitten sitä ja tätä.

Jos politiikkaa pitää harjoittaa hänen kauttaan, on Soini jo voittanut - teeseineen.

Pääsiäisäksyilyä

Ei minulta vaan, Paavolta (siis se The Paavo). Painokasta tekstiä, kivin paavomaiseen tyyliin. Kaikkea ei voi allekirjoittaa, mutta kyllä tuota tyyliä vaan politiikassa kaipaa. Matin tekstarit ja sähköpostit on yks paskan hailee, kun vertaa tämän ex-pääministerin (poliittisen) kirveen heilutustaitoihin.

Mikä kumma instituutio muuten on tämä Turun Sanomat? Siinä ilmestyy vähän väliä kaikkien johtavien politiikkojen kolumneja, joita siteerataan valtakunnan medioissa. Miksi juuri tuolla? Miksei jossain kotimaisessa lehdessä?

Hyviä uutisia

Kaksi poimintaa oman näkökulmani mukaan hyvistä uutisista:

Vantaa suostui selvittämään liitosta Helsingin kanssa. Tämä on voitopuolisesti myönteistä. Varsinkin jos jostain löydetään joku, joka osaa tehdä rationaalisen ja mahdollisimman objektiivisen paperin.

Olisi iditiomismia olla selvittämättä tätä asiaa. Homma on minusta katsoen aika selvä: jos Vantaan ja Helsingin yhdistäminen näyttää sekä taloudellisesti kannattavalta, että demokratian kannalta oleelliset toiminnot (t. lautakunnat ja alujaosta jne.) pystytään järjestämään, niin liittyä pitää. Ei muttia, pitää. Se on silloin ihmisten etu.

Meistä, jotka intuitiivisesti kannatamme liitosta se on sitten myös mukavaa. Niistä toisista se ei ole mukavaa.

Tv-maksut saattavat vaihtua veroksi! Pitkäaikainen kantani ja joskus poliittisesti aktiivisena aikana tavoitteeni. Tapahtuessaan muutos purkaa turhaa byrokratiaa, vahvistaa YLE:n rahoituspohjaa ja tekee maksun vielä halvemmaksi kuluttajille. Tämä on ihan puhdas win-win.

Maksun puolustajat rupeavat nyt käsikirjoituksen mukaan meluamaan Ylen riippumattomuuden vaarantamisesta ja rahoituspohjan muuttumisesta poliittispäätösperusteikseksi. Hö, turhaa höpötystä. Vero on ihan yhtä poliittinen kuin tvlupamaksukin -  molempia voi muuttaa eduskunnassa, jos tahtoo, molemmat voi lakkauttaa eduskunnassa, jos haluaa. Yle on nytkin riippuvainen poliittisesta järjestelmästä, mutta niin sen julkisena palveluna pitääkin olla.

Pahin on vasta tulossa !/?

Ystäväni kertoi muutama ilta sitten katsoneensa vanhoja uutispätkiä. Niistä syntyi suoria vertauskohtia tähän päivään.

Harrastin itse samaa ja lopputulos on kieltämättä aika epäilyttävä. En ole nyt ollenkaan miettinyt kansantalouden tilaa tai miksi tämä tilanne on sama tai miksi eri kuin 19 vuotta sitten. Ihan vain kauhistunut siitä, että jos kaikki kertautuu aina ja jos historiasta opimme ainoastaan sen, että historiasta emme opi mitään.

Nimittäin 1990 on uutisoitu sitä, että työttömyyskassojen hakemusjonot ovat alkaneet räjähtää käsiin. Sama tilanne on päällä nyt. 1990 työttömyysaste oli vielä kohtuullisen alhaalla ja siitä työttömyys paheni aina vuoteen 1994 asti. Jos sama sykli toistuisi edes puolittain, niin tästä taantumasta emme olisi nähneet vielä mitään.

1990 ei myöskään vielä hirveästi kukaan osannut kuinka syvälle tullaan sukeltamaan. Sama saattaisi olla toistumassa nyt, jos vertaa kuinka nyt(kin) todetaan, eiköhän tästä selvitä suhteellisen kuivin jaloin ja ei Suomella ole niin suurta hätää kuin joillakin muilla.

Tiedän kyllä, että tilanne on kovinkin eri. Mutta jos haluaa samankaltaisuuksista huolestua tosissaan niin otsikkoon voi lisätä tuon huutomerkin. Jos haluaa olla varovaisen epäileväinen ja ottaa ehkä historiasta opiksi, niin sitten kysymysmerkki puolustaa paikkaansa.

K ei ole aina K

K kirjain kyllä useimmiten on K. Mutta keynesiläisyys ei aina taida olla ihan sama asia. Suomessa tuntuu vallitsevan – harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta (kts. edellinen merkintä – yksimielisyys, siitä, että nyt pitää olla niin kovin keynesiläinen ja elvyttää.

Tässä nyt on vain yksi mutta, tällainen jälkikeynesiläisyys ei nyt oikein toimi. Tämän K-opin mukaan, kun silloin hyvinä aikoina olisi pitänyt kerryttää puskureita ja niin edelleen. Voidaan tietysti väittää, että niin tehtiin, koska kansantalous on suhteellisen hyvässä kunnossa ja siten velan osuus BKT:stä siedettävä.

Mutta jos oltaisiin parit veronvähennykset jätetty tekemättä ja suunnattu rahat muuanne – rahastoitu, investoitu tai maksettu velkaa, niin olisiko tilanne parempi? Ehkä. Sitä on paha mennä sanomaan, vaikka itse niin uskonkin. Mutta siitä menen takuuseen, että nykyisistä elvyttäjistä harva olisi vannonut minkäänlaisen K:n nimeen vielä vuosi, useammasta puhumattakaan, sitten.

Elvytys ei ole itsestään selvää

Itse itsensä eduskunnan kaapin päälle ja samalla ikään kuin puolueensa ulkopuolelle asemoinut Niinistö sen paljasti. Kokoomuksessa on aitoa vastusta harjoitetulle elvytyspolitiikalle ja kaihoillaan leikkauslistojen perään. Johan pikkukokkaritkin halusivat sosiaalimenoja kirveellä viuhtoa, mutta onhan se uskottavampaa, kun Sale sanoo samaa.

Kyllähän se kamreerin sydäntä varmasti kylmää, kun lainaa otetaan – ja vielä hyvinvointimenoihin. Enempää todisteita tuskin heikäläiset yhteiskunnan moraalisesta rappiosta tarvitsevat. Kannattaisi lukea myös viisaat sanat siitä, että valtion nyt ei ihan pakko ole lainojansa koskaan maksaa.

Vertaukset edelliseen lamaan ovat tavallaan melko turhia. Silloin hallitus ei voinut elvyttää, kun kukaan ei halunnut lainata Suomella rahaa. Ne lainat mitä saatiin, saatiin melkein väkisin. Hyvin lähellä oli se tilanne, että tämä pohjoinen valtiolaiva olisi puhkaissut pohjansa karille ja ajautunut tilanteeseen, jossa edes välttämättömiin menoihin ei olisi lainattu rahaa.

Tosin lainaa olisi saattanut herua eri tavalla, jos harjoitettu politiikka olisi silloin ollut toisenlaista. Mutta ei muistella vanhoja. Elvytys ei ole itsestään selvää – varsinkaan porvarillisille poliitikoille

”SDP talonpojan ja työläisen kimpussa”

Go To: Verkkolehti Apila - pääkirjoitus

Vaikka moni asia politiikassa ja maailmassa muuttuukin, niin onneksi ei kaikki. Maalaisliitto sentään on maalaisliitto. Kannattaa ihan itsensä viihdyttämiseksi lukaista likaisten ajatusten Aurajoki, maalaisliiton verkkolehti Apila. Saa myös ärsyyntyä, jos ei jaksa ottaa idiotismia huumorilla. 

 ”Yksi merkki SDP:n sisäisestä ahdingosta tai vaalien läheisyydestä on perinteisesti ollut se, kun sosialidemokraatit ovat käyneet maatalouden ja maaseudun kimppuun. Jälleen on se aika.”

Kyse on vissiinkin sitten eurovaaleista, kun sisäistä ahdinkoa kuvittelisi olevan jossain ihan muualla tällä hetkellä. Ja se muuten ei ole SDP, joka on paikkoja menettämässä nykyisten lukujen perusteella.

” Onneksi hallitus on eduskunnassa ajanut läpi päätöksen, että ruokaveroa alennetaan ensi syksynä viidellä prosenttiyksiköllä. Kauppa on luvannut viedä alennuksen suoraan ruuan hintaan.”

Saa politiikassa tyhmä olla, mutta perusteettomalla sinisilmäisyydellä tuskin on mitään perusteita. Kuka on valmis lyömään vetoa siitä, että syksyllä ruuan hinta laskee viisi prosenttia? Anyone?

Hallitus ruokkii lamaa

Hyvä poliitikko, jollainen en ole, tai tarkka politiikan seuraaja, jollainen haluaisin olla, olisi nyt oikeastaan pakotettu kirjoittaman eilisistä kehyspäätöksistä ja siinä yhteydessä esitellyistä madonluvuista. Kataisen kalvoista löytyy monta mielenkiintoista kohtaa. Kannattaa katsoa esimerkiksi valtinovelan kehitystä ja suhteuttaa sitä edelliseen lamaan, ennusteen lukuja vielä 2013 ja niin edelleen.

Mutta en kirjoita en. Mikrotalous rulettaa ja oma napa on lähinnä. Sähköveroa nostetaan kotitalouksilta 0,88 sentistä per kilowattitunti 1,7 senttiin. Tommonen rapia viidenkymmenprosentin korotus. Kiinteistöveron korotusmahdollisuus mätkäistään pöytään ja kotikuntani tuntien sitä myös heti käytetään sitä mahdollisuutta.

Okei, minähän olen ympäristörikollinen, kun asun sähkölämmitteisessä talossa. Tosin patterit eivät ole koskaan päällä, kun ilmalämpöpumppu ja takat hoitavat homman. Kuukausittainen sähkölasku on silti aika iso. Lapsiperheellä kun astianpesukone, pesukone ynnä ihan pari muuta kotitalouskonetta pyörii aika usein. Että rokotetaan vaan lapsiperheitä, ihan kuin kuluja ei olisi muutenkaan. Ja sitten lyödään vielä kiinteistöverolla päähän.

Pakkohan tässä on lamaa ruokkia, kun hallitus syö ostovoimaa, minkä kerkiää. Porvarit mainostavat itseään vielä talousihmisinä ja ampuvat sitten kuitenkin talousasioissa itseään nilkkaan. Onko porvarilliselle tyhmyydelle mitään rajaa?

Paluu menneisiin merkintöihin

Kuka se hännän nostaisi ellei…. Noh, ei sen nyt niin väliksi, mutta paluu aiempien merkintöjen äärelle. Lokakuussa merkitsin huomion siitä, että kohta päästään taas keskustelemaan kunnista ja yhteisöveron tuotosta.

Tässä talouskurimuksessa niin kovaa vauhtia tehdään . Tosin olen koko lailla yllättynyt suunnasta. Että  jollakin valopäällä voi tulla mieleen esittää, että kuntien pitää saada entistä enemmän yhteisöverotuottoja. Pitäisi olla ajattelevalle ihmiselle selvää, että yhteisövero on kuntien talousongelmien keskeisimpiä syitä.

Toistan itseäni, mutta en anna sen nyt haitata. On vähämielistä touhua, että peruspalveluista vastuussa oleva taho elikäs kunnat pistetään kantamaan suhdanneriskiä sitomalla niiden talous yhteisöveron tuottoon. Kuntien talouden ja rahoituksen pitäisi olla vakaata ja ennustettavaa. Suhdanneriski valtion kannettavaksi ja yhteisöveron tuotto hemmettiin kunnilta!

Ja toinen asia. Aiemmin merkitsin kokoomuksen kahdesta tiestä. Näistä toinen pitää sisältää kasvavan kuilun retoriikan ja todellisen sisällön välillä. Jotenkin tuntuu, että sitä kuilua saattaa olla, kun kokoomusnuoret sosiaalimenoja leikkaavat.

Kestääkö Loimaa ?

Vaikka näinä talouskriisin aikoina kyse voisi olla myös kunnasta nimeltä Loimaa, niin kyse on kuitenkin siitä työmarkkinahäiriköstä, jonka lempinimi on Loimaan kassa.

Yksityinen työttömyyskassa on viime vuoden paisunut kuin pullataikina. Lafkassa on ollut turbulenssia, mutta toiminta jatkuu vahvasti heikkoon moraalintajuun nojaten. Tästä olkoon esimerkkinä, televisiossa pyörineet kassan mainokset. Eivät ne Loimaalla niin tyhmiä etteivätkö tietäisi, että työttömyyskassan mainostaminen on kiellettyä touhua – ovat vain välittämättä siitä, koska sanktioiden arvioidaan alittavan hyödyt.

Eikä jäsenyyskään ole niin halpaa kuin mielikuvissa. Yksityinen kassa ottaa 67 eur vuosi, tuon summan alle jää aika moni pienipalkkainen, kun ajattelee, että vaikkapa JHL:n kassan jäsenmaksu on 0,28% palkasta. Mutta se onkin toinen juttu.

Nimittäin se kestäminen. Yksityinen työttömyyskassa on perustettu kyllä edellisen laman aikana, mutta jäsenistön laajin lisääntyminen on osunut sen jälkeisiin kasvun vuosiin. Nyt tuleekin aika, jolloin Loimaan kassa joutuu maksamaan rajusti etuisuuksia ulos, mikä saattaa jossain vaiheessa johtaa jäsenmaksun korotuksiin. Ja kovin pitkään jatkuvia jäsenmaksun korotuksia tuo kassa tuskin kestää, sen markkina kun perustuu sen mielikuvan markkinoinnille, että se on halpa vaihtoehto.

Tuskin tämä kassa mihinkään katoaa. Mutta kyllä se hymyilyttämään pistää, kun loinen mahdollisesti saa vähän vauriota itseensä. Vaikka sääli onkin niitä ihmisiä, jotka joutuvat työpaikoillaan ongelmiin ja ovat eksyneet Loimaan kassan jäseniksi.