torstaina, maaliskuuta 26, 2009

”SDP talonpojan ja työläisen kimpussa”

Go To: Verkkolehti Apila - pääkirjoitus

Vaikka moni asia politiikassa ja maailmassa muuttuukin, niin onneksi ei kaikki. Maalaisliitto sentään on maalaisliitto. Kannattaa ihan itsensä viihdyttämiseksi lukaista likaisten ajatusten Aurajoki, maalaisliiton verkkolehti Apila. Saa myös ärsyyntyä, jos ei jaksa ottaa idiotismia huumorilla. 

 ”Yksi merkki SDP:n sisäisestä ahdingosta tai vaalien läheisyydestä on perinteisesti ollut se, kun sosialidemokraatit ovat käyneet maatalouden ja maaseudun kimppuun. Jälleen on se aika.

Kyse on vissiinkin sitten eurovaaleista, kun sisäistä ahdinkoa kuvittelisi olevan jossain ihan muualla tällä hetkellä. Ja se muuten ei ole SDP, joka on paikkoja menettämässä nykyisten lukujen perusteella.

Onneksi hallitus on eduskunnassa ajanut läpi päätöksen, että ruokaveroa alennetaan ensi syksynä viidellä prosenttiyksiköllä. Kauppa on luvannut viedä alennuksen suoraan ruuan hintaan.

Saa politiikassa tyhmä olla, mutta perusteettomalla sinisilmäisyydellä tuskin on mitään perusteita. Kuka on valmis lyömään vetoa siitä, että syksyllä ruuan hinta laskee viisi prosenttia? Anyone?

Ei kommentteja: