keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Summing up 2008

Varmaan olisi tarvetta laittaa myös politiikan vuosi 2008 pakettiin. Se jää nyt kuitenkin tekemättä ellen jostain syystä innostu sitä vielä ensi viikolla tekemään. Ajattelin, että josko sitä mieluummin yrittäisi muistella omaa polkuaan kohta loppuunkuluvana vuonna. Mitä elämä heitti eteen ja mikä muuttui.

Parisuhdentilanne ei muuttunut, mutta vakiintui. Aloin seurustelemaan vuoden 2007 loppupuolella ja vuonna 2008 (viimeistään) vakuutuin päätöksen oikeellisuudesta. On mukavaa, kun löytää ihmisen, jonka kanssa on hyvä elää, olla ja jota rakastaa täydestä sydämestään.

Asuinpaikka muuttui kahteen tai melkein kolmeen kertaan. Muutin pois Jakomäen asunnostani ja majailin ensin vähän aikaa Mikkolassa ennenkuin löysimme yhteisen aso-kodin Nikinmäestä. Tarkoitus oli perustaa pysyvä pesä tuohon asokotiin, mutta sen avaimetkin on jo nyt palautettu asokodeille. Koti on edelleen Nikinmäessä, mutta nyt rankalla lainarahalla rahoitetussa paritalon puolikkaassa, joka on kyllä erinomainen koti.

Vantaalaistuminen. Tuota sanaa pitää vieläkin makustella suussa, vaikka ei sattunut yhtää loppujen lopuksi. Outoahan se olisi ollutkin, jos etäpirkanmaalainen olisi rakastunut Helsinkiin niin paljon ettei olisi osannut muuttaa sieltä pois. Mutta vantaalaisia ollaan ja ensi vuonna päästään siitä hyvästä maksamaan verotkin tänne.

Sairalaavisiitti ja sairastuminen. En ole ollut sairalaassa hoidetttavana sitten risojen poiston pentuna, joten viikon visiitti tänä vuonna jää mieleen. Varsinkin kun tätä keuhkosarkoidoosia on nyt sitten tarkkailtava vähintään se pari vuotta. Toivon vaan, että pöpö jää tähän vuoteen eikä keksi uusia joskus tulevaisuudessa.

Lapset ovat kasvaneet ja hauskoja hetkiä on vietitty. 2008 oli varmaan se vuosi, jossa nämä vierailukuviot asettuivat viimein avioeron jälkeen jokseenkin vakiintuneeseen uomaan. Että elämä sen osalta sujuu ja soljuu eteenpäin.

Työ löytyy edelleen Suurimmasta ja Kauneimmasta eli JHL:stä. Se on vakiintunut ja tehtävät vähän uusiutuneet. Pidän työstäni ja työyhteisöstäni joten mikäs siinä.

Ei kai sitä omalle kohdalle ihmeempiä. Menestyksellistä vuotta joka ihmiselle ja rauhaa jokaiseen sydämeen!

Ei kommentteja: