Puoluetta pukkaa

Siis sitä kuuluisaa islamilaista - Muhammedin omaa suosikkipuoluetta. Tämä on taas merkintä sarjassa kummallisuuksien ihmettelemistä.

Jotkut kylähullut uskontoonsa hurahtaneet puuhaavat siitä puoluetta. Entäpä sitten ? Kannattajakortteja on kasassa vissiin noin tuhat vaikka niitä on joku kuukausi haalittu eikä Suomen armaan tasavallan islamilaisoituminen tunnu kovin uhkaavalta vieläkään.

Silti tämän porukan iloitteluista kirjoitetaan jatkuvasti. Kuten vaikkapa tässä heidän vinkeästä kannastaan seksivalistukseen. Onko islam meille oikeasti niin suuri peikko, että tästä pitää uutisoida. Vai saisinko minä yhtä helposti julkisuutta vaikkapa wiccalaiselle - tai jediuskontopuolueelle. Vaatisin jedikouluja joka pitäjään ja kaapuja kouluasuiksi.

Eihän näitä omia oikeisto -ja vasemmistohörhöjämme (sinivalkoiset, eri sortin komukat) oteta mediassa vakavasti. Ei oteta myöskään uskonnollisia hörhöjäkään. Sitäpaitsi uskonollinen hölmöys on yleensä vaarallisempaa kuin yhteiskunnallinen

Minä olen syyllinen!

Harmittaa, että Puolueen Lehti ei ole laittanut tämän perjantainsa "päätoimittajalta" palstaansa nettiin. Se kun olisi kauhean kiva linkittää tähän. Mutta ei kaikkea voi uudistuvalta ja edistyksen eturintamassa taistelevalta sanomalehdeltä odottaa. On kiire kehittää palveluja ja silleen.

Otetaanpa palstalta kuitenkin yksi kappale lainaan, otsikon "Demarinuorissa kuohuu" alta:

"Viime aikoina demarinuorten imagoa ei ole mitenkään parantanut Välimäkeä edeltäneen puheenjohtajan Petteri Oksan nyt julkisuuteen noussut ay-kytkös. Hän siirtyi puheenjohtajan paikalta sak:laisen JHL:n toimitsijaksi. Oksan ay-tulevaisuus ei ole demarinuorissa ollenkaan ainutkertainen tapaus. Joidenkin demarinuorten tiedetään kuuluvan ammattiliittoon ja olevan mukana ay-toiminnassa".

Minä olen syyllinen Demarinuorten imagon tuhoamiseen - sen oltava totta, kun kerran lehdessä lukee niin. (en kuitenkaan halua tunnustaa olevani syyllinen demarinuorten, pienellä kirjoitettuna, imagon tuhoamisen. Se kun vissiin tarkoittaisi sitten koko jäsenistöä ja sellaista taakkaa eivät edes minun leveät hartiani jaksa kantaa.)

Tavallaan ymmärrän sen huumorin mitä, koko tuossa jutussa haetaan. Siinä siis kiusataan Demarinuoria jäsenäänestyksen vaatimisesta ja niin edelleen, ohittaen kaikki asiaan kuuluvat mutkat - tai pikemminkin ajaen ne (järjestö)jyrällä suoriksi. En kuitenkaan oikein ymmärrä, että mitä allekirjoittanut jutussa tekee mukana, se ei oikein kuulu kokonaisuuteen.

Ei ole ainakaan allekirjoittaneen silmiin sattunut, että nuorisoliitto olisi ollut sitä mieltä, että puolueen yhteistyö ay-liikkeen kanssa olisi kannatuksen alenemisen syy. Enkä oikein jaksa uskoa että siellä sitä mieltä oltaisiin. Epäileekö UP siis liittoa tästä vai ovatko kenties itse sitä mieltä, kun tällä mausteella tätä soppaa piti maustaa? Ei ymmärrä.

Eikä minulla ole sitäpaitsi mitään syyllisyyttäni vastaan. Onhan se mukavaa, että joku muistaa vaikka sitten huonolla vitsillä. Nuorisoliitonkin kannattaa lohduttautua sillä, että tekevät jotain oikein, kun jotain ärsyttää heidän tekemisensä niin paljon, että tuollainen kirjoitus on lehteen pitänyt tilata.

Sosiaaliturvaa

Politiikan kevätmetsästyskausi käynnistyi taas tavanomaisin rituaalein, puhemiesvaalein ja teatterikäynnein. Agendan käynnistymistä saataaneenkin odotellaan yli lokakuun, vaikka yrityksiä varmaan alkaakin tuossa touko-kesäkuun vaihteessa näkyä.

Mutta sosiaaliturva. Olen lopen kyllästynyt, enkä koskaan ole ollut kovin kiinnostunut näistä kansalaispalkka-perustulo-ihan-mikä-tahansa-malli vääntämisiin. Malli kuin malli, kunhan sen on oikeudenmukainen ja ennenkaikkea kansalaisten kannalta mahdollisimman helppo, joustava ja tehokas.

Ja sitähän se ei nyt ole. Tarveharkinta ja olosuhteet pitää huomioida, kyllä. Mutta miten pääsisimme eroon siitä, että kun viet hakemuksen tiskille ja kysyt ovatko nämä kaikki tarvittavat liitteet, saat kyllä vastauksen. Soittelet perään parin viikon päästä ja kerrotaan että tästä nyt kyllä puuttuu sitä tai tätä. Ei sen nyt niin vaikeaa luulisi olevan katsoa ohjeista, että mitä pitää olla. Ja jos on, pitää ohjeita tarkentaa.

Ja kannustavuus. Miksi siitä on tehty niin vaikeaa, kun se voisi olla helppoa. Pistetään rekisterit toimimaan ristiin ja poistetaan erilaiset tasot tuista. Siis vapaa liukuma tukien tasossa suhteessa tuloihin. Siis kun tienaat euron se pienentää tukia tietyllä määrällä aina siihen saakka kunnes euroja on tarpeeksi tukien tipahtamiseksi nollaan. So simple - ja pelkkää tekniikkaa. Erilaiset "loukku"ongelmat kun johtuvat tasan tarkkaan siitä, että tuet on jaettu näin tasoihin eivät rekisterit keskustele keskenään.

Samaa liukumaa pitäisi soveltaa verotukseen, naturlich. Väitän että näin yksinkertaisilla (onhan siinä monimutkaisiakin juttuja, myönnä) toimenpiteillä nykyjärjestelmä olisi perushuollettu ja käyttöikää tulisi kummasti lisää.

Ensimmäinen voitto

Ei tarvinnut mennä lähellekään puoluekokousta, kun ensimmäinen voitto saavutettiin. MFR ei lähde edes ehdolle, joten tätä ei tarvitse puolukokouksessa kaataa.

Olen tähän aiheeseen ja niihin syihin, miksi en missää tapauksessa MFR:ää kannattanut jatkoon, puuttunut jo (useasti) aiemmin, joten olkoon siitä. Eihän tällä suoraan mitään vaikutuksia mihinkään ole, mutta kai sitä saa välillä olla tyytyväinen ihan lähes tyhjästäkin.

Vielä kun puolueen kansanedustajista löytyisi myös siviilirohkeutta. Ymmärtäisivät tavoitella puheenjohtajan paikkaa, eikä varmistella paikkojaan vpj pelissä. Pah.

Kuka tarvitsee Varista ja Karalahtea?

Vaikeaan kysymykseen on helppo vastaus: me kaikki. Huippu-urheilua on olemassa tasan yhdestä syystä, joka on viihde. Ihmisten valinta on salkkarien tai urheilun väliltä. Se että mieluiten valitsisimme molemmat, on toisen tarinan paikka.

Kaksi median kautta peilattua urheilijaa, jotka esitellään kansalle tyhminä. Varis, joka ei ymmärtänyt, että tälläkin kertaa siinä vitaamiiniruiskeessa on jotain muuta. Karalahti, josta on kivempi dokata/imeä aivonsa pihalle kuin keskittyä pelkästään pelaamiseen ja viihteen tuottamiseen. Ja loppujen lopuksi molemmat ovat vain rationaalisia. Kun kerran tässä viihteen lajissa pärjää paremmin, kun käyttää tiettyjä aineita(KV) tai esiintyy tietyllä tavalla(JK) niin näin kannattaa toimia.

Urheilussa on paljon hyvää. Mutta miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää tukea yhtä viihteen muotoa? Huippu-urheilun tuet harratamiseen ja heti. Varsinkin porvarihallituksen luulisi helposti siirtävän ison bisneksen pelkästään bisnekseksi ja siirtävän nämä kilpailua vääristävät valtioiden tukiaiset pois. Tule apuun WTO!

Julkinen valta pois pelistä ja sitten voidaan sallia doping. Sillä miksi ihmeessä meidän pitää vielä rahoittaa dopingin vastaista työtä, kun jo rahoitamme viihteen tuotantoa muutenkin. Sillä dopingkäryt kuuluvat osana tähän viihteeseen, ilman niitä viihteessä ei ole tarpeeksi draamaa. Dopingin salliminen voisi itse asiassa tehdä urheilusta taas terveempää.

Satu Vanhasta Matista

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Blogin hiljaisuuden katkaisi vain väsynyt sadun narina.

Kerran, kauan sitten, oli kaukaisessa - hyvin pienessä ja hyvin pohjoisessa - maassa klaanipäällikkö Vanha Matti. Hän ei oikeastaan ollut kovin vanha, eikä kovin Mattikaan. Kukaan ei vain ollut keksinyt hänelle mitään sen parempaa nimitystä. Klaanipäälliköksikin hän pääsi ikäänkuin sattumalta, kun edellinen klaanijohtaja lähti Ryssänkaalien maalle nauttimaan Ryssänkaalista ja muista kaukaisiin toimiin kuuluvista hyvistä eduista. Ai niin, edellinen ei lähtenyt ihan täysin omasta halustaan; hänella oli pyytämättä ja yllätyksenä käynyt flaksi.

Klaanipäällikkö Vanha Matti oli kerran matkoilla Suurten ja Mahtavien heimon parissa. Siellä hän tapasi johtajan nimeltä Portit, joka julisti ilosanomaa siitä, kuinka Ikkunat ovat erittäin hieno keksintö. Kuulostaan kummalliselta, mutta tässä tapauksessa se ei ole sadunkertojan vika. Ei kaikkia tositapahtumia nyt vaan voi muuttaa fiktiivisesti.

Koska Vanha Matin pieni ja pohjoinen heimo oli kovin edistynyt tekniikassa, lahjoitti johtaja Portit hänen heimolleen hienon lahjan. Erityisesti pikkuneandertaalien koulimiseen, hyvä tulevaisuudelle, yuuuu knov. Ja kyllä pari päivää hakattiinkin kiveen viestejä kaiken tämän erinomaisuudesta.

Mutta sitten koulukivillä tämä kaikki kätkettiin sydämiin ja sitä tutkiskeltiin. Ja kas huomattiin, että juu hieno lahja, mutta sen jälkeen graniitista gneissiin päivittämisen pitäisi tapahtua vain ja ainoastaan johtaja Portit masinoiman Ikkunat organisaation kautta. Eli ei niin kiva ja hyvä juttu ollenkaan.

Ja kas, Vanha Matin henkinen oppipoika, Alkueläimen Mikael, oli aikaisemmin töissä Ikkunat organisaation klaaninvanhimpien voiteluvastaavana. Tiedättehän siinä hommassa, missä käytettyä sokerihiivalientä kuluu. Ja kas toiseen kertaan, Vanha Matin valtaannousun takana oleva salaseura: Maanviljeliäin Tukiaiskilta (sivumennen sanoen, ei niin kovin hyvä porukka nimien keksimisessä) oli kovassa rahapulassa, koska uusi kakkospomo - Kova K - oli vähän innostunut yhteisten pikkukivivarantojen kanssa.

Ja eihän toki tällä täysin sattumanvaraisella Ikkunat yhteisön ah niin avuliaalla ja vilpittömällä lahjalla ollut mitään tekemistä minkään muun yhteisön kassa. Ei sellaista tapahdu edes saduissa.
---

Jatkunee normaaleissa merkeissä.

Kiirus

Bloggausvuosi pääsi jo kunnolla käyntiin, lopahtaaksen tällä viikolla hiljaisuuteen ja pimeyteen.

Kerrankin voi rehellisesti sanoa, että syy on ihan todellinen: kiire. Töissä on menossa tämän vuoden kiireisin viikko. Ainakin allekirjoittaneen kohdalla, viikonloppuna on usean sadan hengen tapahtuma Aulangolla, jonka suunnittelu -ja järjestelyvastuu ovat olleet minulla. Siis tapahtuman - ei Aulangon.

Pörssiromahduksesta ja taloudesta voisi ehkä mainita, samaten kuin tuon tapahtumamme teemoista eli ay-liikkeestä, jäsenkehityksestä ja jäsenhankinnasta.

Sittenkin

Ajattelin - niin epätyypillistä, voisi sanopa jopa lajiepätyypillistä - se onkin, että tämä valtava ja ihan kauhia nettipokerikohu saisi jäädä kommentoimatta. Mutta onhan tämä niin käsittämätön asia, että en malta. Vaikka tuskin tästä kukaan pystyy olemaan kovin erimieltä.

Tästä siis oli/on kyse: Ministeriö nettipokerin kimppuun tappiot nollaavalla lailla. Koska tuollaista lakia ei taatusti tule, niin ei nyt kommentoida sitä kuinka järjettömästä ajatuksesta on kyse.

Vaikka kuinka sormet syyhyäisi mätkäistä oikein kunnolla porvarihallitusta, sillä että miten tällaista voi tapahtua TEIDÄN vahtivuorollanne, niin en viitsi. Niin paljoa ei huvita tänään valehdellaa. Tässähän ei siis ollut edes ministeriö asialla, vaan kyse oli tilatusta tutkimuksesta.

Veikkaan (saanko tappiotakuun?) että tässä on nyt semmoinen juttu, että satunnaisella Joensuun yliopiston tutkijalla on mennyt tutkittaessa nettipokerin pelaaminen niin sanotusti överiksi. Siihenhän sitten piti keksiä lääkkeet.

Pyykinpesun aika

Se soppa silloin syksyllä... Se, no... just se. Kyllä te tiedätte... Alkaa T:llä ja liittyy yhdistelmään ammattitaidottomuutta ja röyhkeyttä.

Jälkipyykin pesu alkaa nyt pikkuhiljaa olla ajankohtaista. Kun koneessa olivat kierrokset korkealla, vetivät hoitoalan järjestöt ensin pääsopimuksen pytystä alas (Super+Tehy=TNJ tai siis oli). Ja tunnettujen vaiheiden jälkeen se jälkimmäinen irtaantui vielä neuvottelujärjestöstä.

Niin, pääsopimus on siis se, missä määritellään ketkä kuuluvat kunta-alalla mihinkin sopimukseen ja kuka niistä neuvottelee ja millä ehdoin neuvottelu tapahtuvat. Osa järjestöistä on aiemminkin moittinut koko sopimusta ja järjestelmää vaikeaksi ja kankeaksi. Sitähän se ei ole, väite on pelkkää propagandaa.

Tai onhan se vaikeaa, kun ei saa itse olla kukkona tunkiolla, vaan pitää ihan yhdessä - muiden saman alan järjestöjen kanssa - sopia ja neuvotella siitä, millaisillaa ehdoilla mennään. Onhan se paljon kivempaa järjestää näyttäviä operaatiota ja paistatella median valokeilassa - kuten syksyllä. Vähät siitä, ettei sillä saavuteta tuloksia - kuten syksyllä.

Pahimmillaan siis kunta-alan neuvottelujärjestelmä purkautuu ja kaikki tahot neuvottelevat itsenäisesti. Tämä ei ole työntekijöiden eikä työnantajankaan etu, vaikka se saattaa muutaman järjestön intressissä ollakin. Riskinä on myös se, että osa kunta-alan sopimukseen kuuluvasta väestä irtaantuu omiin (hoito-ala) tai jo olemassaoleviin sopimuksiin (lastentarhanopettajat).

Toivottavasti järki pysyy matkassa mukana ja muistetaan, että suurempi joukko on parempi neuvotteluvoima kuin pieni. Ja jos tämä ei muuten ketään kiinnosta työmarkkinasektorin ulkopuolella, niin kannattaa ajatella sitä, mitkä seuraukset ovat siitä, jos eri julkisen sektorin ryhmät aloittavat kilvoittelun siitä, kuka onnistuu saamaan parhaat korotukset omalla ammattiryhmälleen/jäsenilleen. Tulee rumaa jälkeä kunnissa.

Kunta-alan neuvottelujärjestelmä on pelastettava.

Tahtotila vastaan raha

Oletko joskus kuullut lauseen: "Meillä on vahva tahtotila pysäyttää/hidastaa asuntojen hintojen kehitys Helsingissä. Jatkossa tulemme myös voimakkaasti panostamaan asuntotuotantoon, jotta tarjonta jarruttaa hintaoja..." Lauseesta esiintyy myös lukuisia variantteja joita kuitenkin yhdistää poliittinen tahtotila yhdistyneenä lupaukseen tehdä asuntotilanteelle jotain - siis positiivista.

Jos nyt otetaan lähtökohdaksi se, että tahtotila on aito eli että poliitikot eivät tässä(kään) asiassa valehtele suita ja silmiä täyteen, niin sitten muut asiat ovat nousseet esiin vastustamaan tahtotilaa. Toteutunut reaalikehitys ei kuitenkaan ole ollut ihan tahtotilan suuntainen.

Tässäpä tahtotilalle koetinkiveä: HS kertoo, että kaupungin vuokratonttien vuokria korotetaan reippaasti.

Nih, ja mitäs sitten? Tokihan kaupungilla on 50 vuoden vuokra-ajan jälkeen korottaa vuokria nykytasolleen. Pitäähän tontista saada sellainen raha, mikä siitä on saatavissa. Kai jokaiselle puusilmälle on selvää, ettei kaupunki mikään hyväntekeväisyyslaitos ole. Ja vaikka se nykyasukkia ei yhtään lämmitäkkään, niin seuraavan 50 vuoden päästä vuokrat ovat taas jäljessä markkinatasoa.

No sitä sitten. Kaupungien tonttien vuokrat ovat instrumentti vaikuttaa asuntojen hintatasoon ja sitä kautta myös muiden asuntojen hintatasoon. Jos tietyssä osassa - kaupungissa on aika paljon kaupungin omistamaa maata - asuntoja tontin vuokra jarruttaa hintojen nousua, ei se voi olla vaikuttamatta kehitykseen muutoinkin. Poliitikoilla onkin nyt tahtotilan näyttämisen paikka ottaessaan virkamiesten esityksen käsittelyynsä.

It's happening again...

Se tapahtuu taas. Tuomioja lähtee kamppailemaan SDP:n puheenjohtajuudesta - ennakko-odotusten mukaisesti. Henkilökohtaisesti tilanne on eri kuin kahdella edellisellä kerralla, en ole mitenkään asiassa mukana. Siitä en sano mitään, tuoko etäisyys perspektiiviä.

Tuomiojan lähtö kisaan on tietenkin hyvä asia. Ei sellaista ehdokasta löydykään, ettei tämän asettuminen käytettäväksi puoluejohtoon, olisi prosessin ja lopputuloksen kannalta hyvä asia. Kiinnostuneet saisivat muutkin asettua ehdolle - ja olla myös vetäytymättä siitä pois juuri ennen äänestystä. Ei siitä mitään ratkaisevaa poliittista vammaa saa itselleen, jos käy puoluekokouksesta poimissa vain muutaman äänen. On eri juttu, jos oma pää ei kestä - silloin ei olisi tietysti ensinkään olla edes kiinnostunut toimesta.

Jos neuvoa-antavaa jäsenäänestystä puheenjohtajasta ei toteuteta, saa Tuomioja puoluekokouksessa korkeintaan sen n. kolmanneksen kannatuksen. Ja vaikka neuvoa-antava äänestys toteutettaisiinkin ja vaikka Tuomioja sen voittaisi (mitä ei sitäkään voi missään tapauksessa pitää itsestään selvänä), ei valinta puoluekokouksessa silti olisi varmaa - ei välttämättä edes todennäköistä.

Heinäluoman ja Tuomiojan välillä on aitoja eroja, niin asennoitumisessa kuin ennenkaikkea menettelytavoissa ja politiikan tekemisen muodoissa. Asetelma kuitenkin suorastaan huutaa todellista uuden sukupolven haastajaa - ja minusta on sääli, että ulostulot siltäkin osin on jätetty näin myöhäiseksi. Allekirjoittaneesta se vaikuttaa lähinnä siltä, että kisaan lähdetään vain keräämään kannuksia - ei voittamaan. Tuntemattomampi ehdokas ei voi kuin hävitä myöhäisellä mukaanlähdöllä.

Toivottavasti asiaan voitaisiin muutenkin suhtautua sillä tavalla, että tässä ei nyt kukaan ole haastamassa ketään. Heinäluoman kausi päättyy puoluekokoukseen, eikä istuvalla puheenjohtalla saa eikä voi olla mitään - edes henkistä - mandaattia paikkansa jatkamiseen. Kyse on kilvoittelusta puolueen johdosta ja siihen tarjottavista eväistä.

Mutta olisiko kellään kannattamisen arvoista puoluesihteeriehdokasta tiedossa?

Valtaa ja oikeuksia

Vuodenvaihteen molemmin puolin on ollut lievää viriämistä - taas vaihteeksi - presidentin valtaoikeuksista. Samalla on palattu väläyttelemään sinänsä vanhaa vaatimusta presidentin valitsemisesta eduskunnassa. Jälkimmäistä lähinnä siinä tapauksessa, että valtaoikeuksia (tuntuvasti) kavennettaisiin.

Yksi juttu tässä häiritsee. Presidentti-instituutiosta ja sen vallasta keskustellaan jotenkin annettuna asiana. Uhraamatta toisin sanoen ainakaan julkilausuttua ajatusta sille, mikä presidentti-instituutio on ja tästä johtuen minkälainen valta sillä pitäisi olla. Todennäköisesti siksi, että ajatellaan parlamentarismin olevan vallankäytön hyväksytyin muoto - noin niinkuin demokratian mielessä.

Oman rajallisen käsitykseni ja hyvin subjektiivisen näkemykseni mukaan presidentti-instituutio on edustukselliselle demokratialle vieras. Jos siis ajatellaan sitä jonkinlaisena "puhtaaana" tapana hallita. Presidentti-instituutio kuitenkin periaatteessa antaa valtaa yhdelle yksittäiselle ihmiselle eli kääntäen valta on parlamentarismin oloissa pois joukolta.

Presidentin tarvetta perustellaan useimmiten vakauden tarpeella. Eli yli eduskuntauden istuva instituutio tuo vakautta siihen, jos valtasuhteet parlamentissa äänestäjien toimien johdosta radikaalisti muuttuvat, pystyy presidentti pitämään tietyn linjan tästä huolimatta. Onkohan tämä kuitenkaan tarpeellista tai haluttavaa?

Kuitenkin, jos presidentti-instituutiosta ei luovuta - mikä olisi oma suosikkivaihtoehtoni - pidetään mieluummin nykyiset valtaoikeudet. Mitään symboleja ja edustuksellisia johtajia ei tarvita.

Progession puolustaminen

Allekirjoittanut pitää progressiivista verotusta yhtenä hienoimmista keksinnöistä, mitä on verotuksen saralla saatu aikaan. Oikeudenmukaisuuskäsitykseni mukaan sen käyttäminen on parasta mitä verotuksessa voidaan tehdä.

Siksi onkin surullista, että Suomen(kin) progessiivinen verotus pienenee koko ajan verotuksen siirtyessä entistä enemmän erilaisten maksujen ja välillisten verojen suuntaan. Kunnallisveron ongelma tässä on onneksi osittain poistettu, koska ansiotulovähennys tekee siitä ainakin keski -ja pienituloisten kohdalla progressiivisen.

Ei liene olemassa mitään tapaa saada välillisiä veroja ja erilaisia maksuja toimimaan joustavan progressiivisesti. Se merkitsee sitä, että muuta verotusta ja muita tulonjaonmekanismeja pitäisi säätää vastaavasti poistamaan näiden korotusten progressiota vähentävää vaikutusta. Siinä olisi sosialidemokraateilla tehtävää. Isoa ja tärkeää tehtävää.



Aivan toinen asia: Onneksi olkoon Niki Kristian Oksa 2 vee! Juuri tänään ja tällä päivämäärällä. Synttärisankarista pari kuvaa onnitteluiden oheen:

Rajoitetaan, helpotetaan: tehdään se kunnolla!

HS on tutkinut, että valtaosa pääkaupunkiseudun asukkaista haluaa rajoittaa yksityisautoilua kaupungin keskustassa. Hyvä, jos on samaa mieltä. Paha, jos eri mieltä.

Mutta pähkinä tässä jutussa on kuitenkin siinä, että päätökset siitä miten autoiluun alueella suhtaudutaan pitäisi tehdä kerralla ja kunnolla. Minusta vaihtoehtoja on tasan kaksi: lyödään koko Helsinginniemi autottamaksi alueeksi tai panostetaan parkkipaikkoihin ja liikennejärjestelyihin riittävästi. Kaikki muu on päättämättömyyttä ja sekoilua.

Joko tehdään yksityisautoihin nojaava järjestely tai nojaudutaan julkiseen liikenteeseen. Ei kun päätöksiä pöytään ja toteuttamaan. Välillä horjuminen tarkoittaa sitä, että riittävä määrä kaupungin päättäjiä haluaa miellyttää sekä autoheimoa, että bussiheimoa. Piste.

S'oon jouluaika ny

Poistun kohtsillään jouluajan viettoon, joka kohdallani päättyy todennäköisesti loppiaiseen. Blogi päivittynee jonkun kerran, kai.

Ja jokainen viettäkään joulun juuri niin kuin haluaa. Ne jotka ovat kristillisessä uskossaan vahvoja, voivat rauhassa juhlia synttäreitä. Ne jotka uskovat Euroon Kaikkivaltiaaseen pitäkööt kulutusjuhlansa. Talvipäivän pakanallinen juhlahan tässä meillä on taustalla, jokainen vapautukoot arjen kahleista niissä merkeissä kuin haluaa.

Itse haluan viettää aikaa läheisten kanssa ja pitää kristillisen orjamoraalin kaukana. Jokaiselle mieleistä jouluaikaa!

Puolueellinen valitusvirsi

Historiallisen kovan sosialidemokraattien vaalitappion alla moni blogikikin nytkähti liikkeelle ja pohti puolueen tilaa ja kehityssuuntia. Hyvä niin, nähtäväksi jää mitä toteutuu ja miten. Harvinaisen vähän olen itse osallistunut, enkä osallistu nytkään – keskityn nalkuttamiseen.

Eniten tilaa blogossfäärissä sekä puolueen äänenkannattajassa ovat saaneet keskustelut ja mielipiteet järjestörakenteellisista kysymyksistä. Niissäkin on toki paljon kehitettävää, mutta niillä ei politiikan tai järjestäytyneen sosialidemokratian ongelmia ratkaista. Hyvä kuitenkin, että pohditaan.

Mutta kuitenkin, sillä onko puoluekokouskausi kaksi, kolme tai nelivuotinen ei ole mitään merkitystä sen kannalta, miten puoluetta voidaan kehittää tai miten se voi kerätä kannatusta vaaleissa. Kysymys puoluekokousedustajien määrästä on järjestödemokratian kannalta oleellinen, mutta sen vaikutus edellä mainittuihin asioihin ei ole kovin suuri sekään.

Vaatimukset puolueen puheenjohtajan valinnasta jäsenäänestyksellä juontavat juurensa juuri puoluekokousedustajien pienestä määrästä. Puheenjohtajaksi tulee valittua se, joka nauttii muutaman tärkeimmän piirijärjestön ja harmaan eminenssin tukea, ei välttämättä se, joka nauttii puolueen kannattajien enemmistön tukea. Järjestödemokratian nimissä: jäsenäänestykseen vaan. Puolueen kannatuksen ja kehityksen kannalta: melkein se ja sama.

Oleellista on se, että mikään puolueen järjestöllisistä rakenteista ei ole sellainen, että se estäisi järkevää ja eteenpäin vievää toimintaa, jos sellaiseen on halua ja tahtoa. Suurin ongelma onkin siis halun ja tahdon puuttumisessa. Miten sosialidemokraatit voisivat vakuuttaa passiiviset kansalaiset äänestämisen mielekkyydestä ylipäänsä, kun omakaan into, halu ja vakaumus eivät ole kovin korkealla tasolla?

Näiden tunnepuolen asioiden ontuminen taas johtuu ainakin merkittävältään osaltaan politiikanteon ontumisesta. Ei ole keskitytty tuottamaan omia ajatuksia ja ideoita, vaan kommentoimaan ympärillä tapahtuvaa ja reagoimaan (vrt. nykyinen oppositiopolitiikka). Liian usein hallitusvastuun aikana kuultiin näkemyksiä ”tälle politiikalle ei ole vaihtoehtoa”, ”tässä tilanteessa on pakko toimia näin” ja niin edelleen.

Puoluekokouspäätösten valtaenemmistöllä ei ole minkäänlaista merkitystä puolueen harjoittamalle politiikalle, mikä saattaa aiheuttaa jonkinlaista passiivisuutta. Päätökset ovat tyhjiä kirjaimia, käytännön politiikka muotoillaan jossain muualla. Vain tietyn tyyppisillä kannoilla – esim. nato-jäsenyys – on jonkinlaista ohjaavaa vaikutusta. Joko päätöksentekotapa tai niiden soveltaminen ovat vääriä.

Puolueen jäsenyydellä ei rivijäsenelle ole mitään muuta merkitystä, kuin henkilökohtainen tuen osoittaminen. Et saa sen enempää tietoa asioista, eikä sinulla käytännössä ole mahdollisuutta juuri enempää osallistua mihinkään yhteiskunnallisesti rakentavaan toimintaan. Miksi liittyä tai miksi aktivoitua toimimaan, jos siitä ei saa mitään irti? Pääsyy aktiivisuudelle onkin se, että tuntee henkilökohtaista kutsumusta erilaisiin julkisiin luottamustehtäviin.

Valta on luisunut käytännössä kokonaan puolueorganisaatiolta eduskuntaryhmälle – ja sielläkin hyvin pienen sisäpiirin käsiin. Mahdollisuus järjestössä toimimalla vaikuttaa asioihin on marginaalisen pieni, koska valta yksinkertaisesti on muualla. Samalla aktiivinen toiminta on valunut eduskuntaryhmän ympärille ja kansanedustajien tukiryhmiin. Politiikkaakin siis tehdään järjestöllisten kanavien ulkopuolella.

Politiikan muotoilun muuttuneet suhteet pitäisi tunnustaa ja määritellä toiminta sen mukaan. Tai ottaa asioista todella kiinni ja palauttaa sosialidemokraattisen politiikan muotoilu takaisin sosialidemokraattiselle puolueorgaanille. Jälkimmäinen taas vaatisi sellaista järjestöjohtoa, joka olisi asiasta kiinnostunut henkilökohtaisen vallan ja vaikuttamisen sijaan.

Silence of the Blog

Hiljaista on pidellyt. Ajatuksia kyllä on, on ollut ja toivottavati tulee olemaan. Mutta niiden muotoutuminen teksteiksi tai sinnepäin, on ollut takkuista. Ei ole vaan tullut tartuttua toimeen. Mutta mitäs sitä harrastuksestaan stressiä ottamaan.

Nokian vesikriisi on ikävä tapaus, mutta toisaalta sen jälkihoito herättää tiettyjä kysymyksiä. Ihmisten tunteet ja niiden projisoituminen tiettyihin johtaviin henkilöihin, ovat ymmärrettäviä. Mutta onko tässä tilanteessa todellista vastuunkantoa erota tai erottaa joku, vaan alkaa laittamaan asioita kuntoon itse tai nykyisellä miehityksellä. Toisaalta tunteiden selvittämiseksi jonkun syyllisen vertauskuvallinen lahtaaminen voi olla paikallaan.

Joku hetki sitten tuli kirjoitettua suomalaisista luokista. Ajatus pyörii niissä edelleen, pitäisi kirjata oikeastaan tiettyjä ehtoja millä luokka-asema nykyisin määräytyy. Se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin joskus sata vuotta sitten, mutta totta kuitenkin. Täytyy antaa ajatuksen muhia.

Hallituksen ja opposition voisi taas haukkua ihan yhtäläisesti, mutta olen niin rakentavalla ja iloisella tuulella, että jääköön nyt. Turhaa leukojen tai tekstin louskutusta lienen syksyn mittaan harrastanut aivan tarpeeksi.

Yhden sortin instituutio

Ymmärrän että iltapäivätabloidit käyttävät paljon tilaa esitelläkseen Linnan juhlien pukuja ja mahdollisia sattumuksia. Mutta että sitä tekee myös valtamedia Hesari. Ei ymmärrä ei.

Pakko se on tunnustaa, Linnan itsenäisyyspäivän juhlat ovat ehkä vahvin suomalainen instituutio. Ainakin paljon vahvempi kuin tasavallan presidentti itse ja paljon, hyvin paljon, vahvempi kuin kansanedustuslaitos. Jälkimmäisen huomaa äkkiä verkkokeskusteluista tyyppiä "hittojako ne kansanedustajat pitää sinne joka vuosi kutsua".

Kai nyt kaikki saavat niitä juhlia katsoa ja ihmetellä, jos haluavat. Ei minulla sitä vastaan tietenkään mitään ole. Mutta pitää silti, ihmetellä miksi niin halutaan tehdä. Kai se haave oikein hienoihin juhliin pääsemisestä on sitten sillä kuuluisalla tavallisella ihmisellä niin vahva, että näyteikkunan kautta unelmaa on mukava elää.

Itsenäisyys

Tänään ja huomenna pitäisi kai toivotella hyvää itsenäisyyspäivää. Ja voihan niin toki tehdä, ihan samalla tavalla kuin toivottelee "hyvää huomenta" muina aamuina. Ei se sen kummempaa ole.

Ei, en halua pilkata sotaveteraaneja tai muita meille pyhiä ja kalliita asioita. En vain ole koskaan historian oikuista piirretyistä rajoista ja kansojen itsemääräämisoikeudesta jaksanut innostua. Tai valtioiden koossapysymisesta sen puoleen, itsenäistykööt kaikki ken haluavat, mutta mitä vähemmän rajoja niin yleisesti ottaen sen parempi.

Eivät suomalaisetkaan itsenäisyyspäivänä välttämättä varsinaisesti juhli sitä, että olemme itsenäisiä, vaan sitä, että Suomi on vähintäänkin kohtuullisen hyvä paikka olla ja elää. Suuri syyt tälle toki on se, että lunastimme itsenäisyytemme siltä valtiolta miltä julistimme. Tilanne saattaisi olla eri, jos Ruotsi ei koskaan olisi jättänyt osaa valtakunnastaan puolustamatta ja maantieteellinen alueemme päätynyt itäisempään valtapiiriin.

Poliitikkoja vedätetään

Moni on varmaan jo nähnyt, mutta norjalaisten tekemä vedätys on oikeasti hauska...

http://www.youtube.com/watch?v=xZQKoIGxnHM