Vartiainen on väärässä

Vähemän yllättävästi media, uusi ja vanha, on ollut täynnä kommentointia Suomen luottoluokituksen laskusta. Onhan se uutinen. Ja toisaalta, Suomessa on aina ollut mukava kerääntyä haaskalle, potkaista vähän ja kokeilla "elääkö se vielä".

VATT:n ylijohtaja, joka paikan kommentaattori, Juhana Vartiainen kommentoi asiaa hesarille.(12.10) Näinä klikkimedian aikoina myönnän, että  otsikkoni ei ole täysin rehellinen. Monta asiaa on kohdillaankin haastattelussa.

Mutta. Aina on se mutta. Tässä Vartiainen on väärässä:

"Elinkeinoelämän rakennetta voi Vartiaisen mielestä muuttaa siten, että valtion

 tukirahaa suunnataan innovaatioille ja uusille yrityksille. "

Ja välttää vanhojen elinkeinojen tukemista, esimerkiksi maatalouden ja telakkateollisuuden"

Innovaatioita kaipailin itsekin eilen. Se ei ole se väärässä olemisen kohta. 

Maatalous ja telakat. Mennyttä maailmaa ja kuolevaa teollisuutta? Ei, vaan täysin päinvastoin. Tässä kohtaa esitän eriävän mielipiteeni ylijohtaja Vartiaiselle.

Maapallon kasvava väestö tulee tarvitsemaan entistä enemmän ruokaa. Vesiteiden merkitys kuljetuksessa korostuu tulevaisuudessa. Suomi ei ehkä ole tulevaisuudessakaan maailman ruoka-aitta, mutta se ei estä meitä kehittelemästä parempia lajikkeita ja uutta teknologiaa. Telakoissa meillä on jo osaamista, jonka pohjalle rakentaa tulevaisuuden ideoita.

Maatalous ja telakat ovat myös tulevaisuuden aloja. Innovaatioita ja uusia yrityksia tarvitaan niin ruuan tuotannon kuin laivanrakennuksen alalla. Tehokkaampaa tuotantoa, puhtaampia aluksia. 

Into tukea uusia aloja ei saa merkitä sitä, että syrjitään vanhoja aloja. Innovaatioille ja uudelle tuotannolle on niilläkin paljon tilaa.

Tervetuloa AA-kerhoon

Siinä se on, luottoluokittaja S&P_n luokituksen laskupäätös:

Odotettu päätös. Niin. Tarkoitan odotettu. Vaikka pääministeri joutui keskeyttämään Vain elämää -iltansa ja valtiovarainministeri kertoi, että tämä on "ikävä päätös", niin en usko, että yllättyivät. S&P:n päätöksestä laskea luokitusta.

Yhtiö on pitänyt näkymiä jo jonkun aikaa negatiivisina ja kun näihin näkymiin lisätään maailmantalouden tapahtumat, niin päätöstä pystyi odottamaan.

Nyt kun olemme AA-kerhossa, niin ehkä pitää lähteä siitä, että ongelmien tunnustaminen on parantumisen alku. Tämän päätöksen perusteluissa ei ole mitään yllättävää: työvoiman ikääntyminen ja työikäisten määrän pienentyminen on ongelma, Suomi kärsii euroalueen, maailmantalouden ja Venäjän ongelmista ja vientiteollisuutemme sakkaa.

Perusteluissa todetaan myös, että keskeisiä uudistusksia (eläkkeet, sote) on jo tekeillä. Muutenkin Suomen toiminta nähdään melko vahvana. Taloutta kuvataan innovatiiviseksi ja institutionaalista suoriutumiskykyyä vahvaksi ja tehokkaaksi.

Minusta keskeinen viesti on tässä:

"In our opinion, it remains uncertain whether other sectors can 

consistently compensate for the output loss in Finland's wood and paper 

industry and its electronics industry."

Vaikka S&P ei juuri kiinnitä huomiota siihen, että mitä Suomi voisi tehdä parantaakseen näitä alisuoriutuvia toimialoja, niin sama päätee niihin kuin muihinkin. Tarvitaan lisää tutkimus ja tuotekehtiyspanostuksia, innovaatiokonetta on ruuvattava entistä kovemmille kierroksille. Ei voida jatkaa enää tiellä, jossa tämän sektorin resurssit pienenevät vuosi vuodelta.

Katse on kertakaikkiaan käännettävä teollisuuteen. Tarvitaan tahtoa ja riittävän laaja ohjelma, jolla Suomen laadullista kilpailukykyä nostetaan. Nimenomaan laadullista, sillä hintakilpailu ei ole meitä varten.

Suomi AA-kerhon jäsenenä tunnistakoon ogelmansa. Katse teollisuteen.

TTIP ja nurkkaan maalaamisen taito

(julkaistu Insinööri-lehden verkossa 8.10.2014)


Euroopan Unioni ja Yhdysvallat neuvottelevat vapaakauppa- ja investointiyhteistyöstä. Sopimus tunnetaan lyhenteellään TTIP (Transatlantic Trade and Investment Partnership). Puhekielessä se lausutaan usein sanomalla ensimmäinen kirjain pitkänä ja loppu tavuna: tee-tip.

Sopimuksesta käytävän keskustelun seuraamisesta nousee mieleen Eino Leino: ”näki kauhut kaikkialla, haltiat pahat havaitsi, ei hyviä ensinkänä”.  Usein kuulee, että tässä suunnitellaan sellaisia kataluuksia, että neuvottelutkin pitäisi lopettaa. Siinä sitten jo unohtuukin, että mistä on kysymys: maailman suurimman vapaakauppa-alueen luomisesta.

Neuvottelujen ydin on kaupan esteiden poistamisessa ja investointien helpottamisessa Atlantin yli. Tarkoitus on neuvotella muun muassa tullien ja tariffien poistamisesta, sääntelyn keskinäisestä hyväksymisestä, tietojen vaihdosta ja viranomaisyhteistyöstä. Voisi sanoa, että sopimuksella myös sidottaisiin Yhdysvaltoja Eurooppaan. Ei vähämerkityksinen asia sekään, kun talousjättiläisen katse on entistä enemmän Aasiassa.

Vapaakaupalla on uljas historia. Se on lisännyt köyhimpien maiden talouskasvua. Ongelmistaan huolimatta EU:ta voi pitää menestyksekkäänä vapaakauppahankkeena. Lupaus on nytkin iso. Sopimuksen arvioidaan lisäävään koko EU alueen bruttokansantuotetta puolella prosentilla, Suomeen ennakoidaan miljardin vientituloja lisää. Kauppa tuo työtä. Työ tuo hyvinvointia.

Ne möröt ja muut sopimuksen kauhut? Niitä on, siitä ei tarvitse kinastella. Kun teollisia standardeja ja sääntelyä yritetään yhdenmukaistaa, on vaarana, että EU:n vahvempaa sääntelyä heikennetään. Otetaan pohjaksi heikompi sääntely. Sopimukseen ehdotettu investoijan ja valtion välinen riitojen ratkaisumenettely ISDS nostaa vaaraksi sen, että yritykset haastavat valtioita oikeuteen esimerkiksi lainsäädännön muuttuessa niille epäedulliseksi.

Uhkia siis on. Vakaviakin. Oleellista on se, että mikään uhka ei ole totta ennen kuin siitä on sovittu. Haluavatko poliittiset päättäjät heikentää sääntelyämme ja heikentää valtioiden oikeusasemaa? En usko. Mutta näistä neuvotellaan ja niistä pitää päättää.

Osa tuntuu kuitenkin osoittavan Aku Ankan lattianmaalaustaitoja: sutivat vankkoja ”ei” mielipiteitä niin paljon, että nurkassa ollaan – ja pysytään.  On kovin kummallista, suorastaan surkeaa, neuvottelutaktiikkaa olla neuvottelematta. Kukaan ei halua neuvotella tahon kanssa, joka jo kesken neuvottelujen sanoo jyrkästi vastustavansa.

Keskustelu on hyvästä ja nostaa kriittisiä asioita esiin. Sitä tarvitaan. Etukäteistä tuomitsemista taas ei tarvita. Josko ensin neuvotellaan lopputulos ja päätetään vasta sen jälkeen tarvitseeko sitä vastustaa.

Ei pidä maalata itseään nurkkaan.