Nuorimmainen sai eilen nimen virallisestikin. Pieni aikataulutusongelma tuli, kun aikanaan ajasta päätettäessä ei tullut mieleen, että ko. aikana on olympialiset käynnissä ja kiekkofinaalipäivä. Ja vaikka olisi tullutkin, niin ei olisi tullut mieleen, että silloin on Suomi pelaamassa. Ristiäiset oli vielä pistetty alkamaan kello 15.00. Sanoinkin papille tämän tultua paikalle, että "eikös viisi minuuttia riitä ihan hyvin nimen antamiseen?". Menihän siinä toki vähän enemmän.
Tv kyllä meni päälle heti virallisten seremonioiden päätyttyä. Pappikin viihtyi paikalla koko pelin ajan, joten oli tämäkin tainnut kirota, kun oli päivän huomannut.
Tilaisuus oli muutoinkin ihan leppoisa. Kummeiksi pyydetyt ystävät ja lähimmät sukulaiset paikalla ja niin edelleen, kaffetta ja pullaa, kakkua ja piirakoita. Ja tässä tapauksessa siis lätkän katsomista niiden osalta joita kiinnosti.
Ja se nimi? Nuorimmainen tottelee (?) nyt virallisestikin etunimeä Niki ja toista nimeä Kristian.
maanantaina, helmikuuta 27, 2006
tiistaina, helmikuuta 21, 2006
Se iänikuinen nimikysymys
Ei, tämä ei liity nuoremman poikamme nimen antamisen ongelmiin, vaikka ristiäiset ovatkin ensi sunnuntaina. Nimi on päätetty jo hyvissä ajoin aiemmin.
Tämä liittyy vuoteen 1918. Uuden tutkimuksen mukaan kaatuneiden määrä -18 sodassa on luultua suurempi. Tuossa tiedotteessa kiinnitti kovasti huomiota se, että kerrottiin sisällisodan uhrien määrän nousseen luullusta.
Vuoden 1918 tapahtumien, mikä on se poliittisesti korrektein neutralointinimi, oikeasta nimestä on väännetty kättä enemmän kuin pari kertaa, niin kapakoissa kuin historiantutkijoidenkin välillä.
Tuo sisällisota nyt ei ainakaan ole se kaikkein osuvin nimitys. Yksinkertaisesti siksi, että sotaan oli aktiivisina osapuolina sekaantuneena kahden ulkovallan joukkoja. Eikä näiden sekaantumisella ollut kysymys vain halusta auttaa jompaa kumpaa osapuolta. Samaa pätee myös käsitteen "veljessota" käyttämiseen.
Nimityksestä "vapaussota" ripitin valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla sitä käyttänyttä kadettia, että kurssin johtajaakin. Mikä ***keleen vapaussota, itsenäisyys oli jo voitettu ja vapaudesta puhujat olivat vallassa, eivätkä edes aloittaneet varsinaista sotaa, vaikkakin sotatoimet toisaalta alkoivat juuri Vaasan venäläisen varuskunnan aseista riisumisesta.
Oma nimisuosikkinin on punakapina. Punaiset aloittivat kapinan Etelä-Suomesta tietämättä ja riippumatta Pohjanmaan tapauksesta. Punaisten tarkoituksena oli kumota sen hetkinen (laillinen) valtiovalta ja korjata maassa vallalla olleet vääryydet (torpparit, maanomistus ja niin edelleen) Taustalla oli vahvana katkeruus vasemmistoenemmistöisen eduskunnan hajoittamisesta voimatoimin. Ja samalla heräävän vasemistojoukkoliikkeen katkeruus ja epäonnistumisen tunne pelkkään poliittisen ja parlamentaariseen vaikuttamiseen. Kapina, mikä kapina.
Tämä liittyy vuoteen 1918. Uuden tutkimuksen mukaan kaatuneiden määrä -18 sodassa on luultua suurempi. Tuossa tiedotteessa kiinnitti kovasti huomiota se, että kerrottiin sisällisodan uhrien määrän nousseen luullusta.
Vuoden 1918 tapahtumien, mikä on se poliittisesti korrektein neutralointinimi, oikeasta nimestä on väännetty kättä enemmän kuin pari kertaa, niin kapakoissa kuin historiantutkijoidenkin välillä.
Tuo sisällisota nyt ei ainakaan ole se kaikkein osuvin nimitys. Yksinkertaisesti siksi, että sotaan oli aktiivisina osapuolina sekaantuneena kahden ulkovallan joukkoja. Eikä näiden sekaantumisella ollut kysymys vain halusta auttaa jompaa kumpaa osapuolta. Samaa pätee myös käsitteen "veljessota" käyttämiseen.
Nimityksestä "vapaussota" ripitin valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla sitä käyttänyttä kadettia, että kurssin johtajaakin. Mikä ***keleen vapaussota, itsenäisyys oli jo voitettu ja vapaudesta puhujat olivat vallassa, eivätkä edes aloittaneet varsinaista sotaa, vaikkakin sotatoimet toisaalta alkoivat juuri Vaasan venäläisen varuskunnan aseista riisumisesta.
Oma nimisuosikkinin on punakapina. Punaiset aloittivat kapinan Etelä-Suomesta tietämättä ja riippumatta Pohjanmaan tapauksesta. Punaisten tarkoituksena oli kumota sen hetkinen (laillinen) valtiovalta ja korjata maassa vallalla olleet vääryydet (torpparit, maanomistus ja niin edelleen) Taustalla oli vahvana katkeruus vasemmistoenemmistöisen eduskunnan hajoittamisesta voimatoimin. Ja samalla heräävän vasemistojoukkoliikkeen katkeruus ja epäonnistumisen tunne pelkkään poliittisen ja parlamentaariseen vaikuttamiseen. Kapina, mikä kapina.
maanantaina, helmikuuta 20, 2006
Ja seuraavaksi työväenpuolue...
Rauha on palannut presindentinvaalitaiston kentille, ruoho alkaa taas vihertää ja niin pois päin.
Vaalissa esiinnousseisiin teemoihin palataan vajaan vuoden sisällä. Ainakin jos tulkitsin lauantaina YLEn Lauantaiseura ohjelmassa esiintynyttä kokoomusjohtaja Kataista oikein. Riveiltä ja rivien väleistä oli tulkittavissa, että samoilla "työväen presidentti" teemoilla tullaan eduskuntavaaleihin. Eli "Työväen Presidentin" jälkeen oikeisto lanseraa "Työväen puolue" kampanjan"?
Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä tuosta rakennetaan. Niinistön presidenttikampanjan suurin oivallus oli puhuminen työstä ei perinteisin kokoomuslaisin retoriikoin. Kampanjan retoriikka varasti niin paljon kuin kehtasi vasemmalta ja yhdisti niin paljon kuin pystyi sitä globaaliin markkinadynamiikka retoriikkaan. Käytetään iskusanoja "työ", "joustavuus" ja "dynamiikka" antamatta niille tarkkaa sisältöä tai keinopalettia niiden aikaansaamiseksi.
Niinistön kampanjan henkeähän ei kokoomus eduskuntavaaleihin pysty siirtämään. Kysymyksessä oli elämyksellinen kokemus siihen osallistuneille ilman syvempää ideologista pohjavirettä. Elämyksellisyydellä ei pitkään sitouteta ihmisiä projektiin mukaan. Kun juttu on jo koettu, on sen elämyksellisyydessä väljähtänyt maku - aletaan etsiä uusia elämyksiä.
Vaalissa esiinnousseisiin teemoihin palataan vajaan vuoden sisällä. Ainakin jos tulkitsin lauantaina YLEn Lauantaiseura ohjelmassa esiintynyttä kokoomusjohtaja Kataista oikein. Riveiltä ja rivien väleistä oli tulkittavissa, että samoilla "työväen presidentti" teemoilla tullaan eduskuntavaaleihin. Eli "Työväen Presidentin" jälkeen oikeisto lanseraa "Työväen puolue" kampanjan"?
Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä tuosta rakennetaan. Niinistön presidenttikampanjan suurin oivallus oli puhuminen työstä ei perinteisin kokoomuslaisin retoriikoin. Kampanjan retoriikka varasti niin paljon kuin kehtasi vasemmalta ja yhdisti niin paljon kuin pystyi sitä globaaliin markkinadynamiikka retoriikkaan. Käytetään iskusanoja "työ", "joustavuus" ja "dynamiikka" antamatta niille tarkkaa sisältöä tai keinopalettia niiden aikaansaamiseksi.
Niinistön kampanjan henkeähän ei kokoomus eduskuntavaaleihin pysty siirtämään. Kysymyksessä oli elämyksellinen kokemus siihen osallistuneille ilman syvempää ideologista pohjavirettä. Elämyksellisyydellä ei pitkään sitouteta ihmisiä projektiin mukaan. Kun juttu on jo koettu, on sen elämyksellisyydessä väljähtänyt maku - aletaan etsiä uusia elämyksiä.
keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006
Maksut/taksat ja tasa-arvo
Suomen Kiinteistöliitto julkisti selvityksen asuinkuluista eri kunnissa asuinkerrostaloissa eli ns. indeksitalovertailun.
Selvitys on aika karua kertomaa tasa-arvon näkökulmasta. Kunnalliset maksut ja taksat ovat hyvin eritasoiset eri osissa maata ja vaikuttavat asumisen hintaan hyvinkin paljon. Lähtökohdan olisi kuitenkin hyvä olla se, että kulut olisivat suhteellisesti samaa luokkaa eri osissa maata.
Mitä tehdä? Kunnilla on oikeus määrätä maksunsa ja taksansa omien tarpeidensa mukaan. Tottakai kustannusrakenteekin ovat erilaisia, mutta tiettyä yhdenmukaisuutta olisi minusta silti lupa odottaa.
Huolestuttavinta on se, että näistä maksuista ei yleisesti ottaen keskustella ollenkaan samalla tavalla kuin kunnallisveroprosentista, vaikka kyse on käytännössä ihan samanlaisista instrumenteista hankkia rahaa kunnan käyttöön. Jos vertailee kuntia pelkästään veroprosentin mukaan, saattaa todellisuudesta saada hyvinkin kieroutuneen kuvan.
Kunnallisten kustannustenmäärittelyn normit ovat tällä hetkellä selkeästi liian löysät. Ei ole kenenkään etu, että kunnat ovat jatkuvasti menossa eriytyneen kehityksen tietä ja kilpailevat keskenään kustannusten kautta suhteessa potentiaalisiin asukkaisiin. Terveempää kilpailua olisi hyvän asuin -ja elinympäristön tarjoaminen.
PS.
Niille jotka ovat kiinnostuneita työmarkkinajärjestelmästä ja siihen liittyvistä paineista kannattaa tsekata ruotsalaisen bloggerin Eric Sundströmin kokoava kirjoitus ns. Vaxholmin tapauksesta, joka antaa työmarkkina -ja poliittisille järjestelmille erittäin mielenkiintoisen ennakkotapauksen.
Selvitys on aika karua kertomaa tasa-arvon näkökulmasta. Kunnalliset maksut ja taksat ovat hyvin eritasoiset eri osissa maata ja vaikuttavat asumisen hintaan hyvinkin paljon. Lähtökohdan olisi kuitenkin hyvä olla se, että kulut olisivat suhteellisesti samaa luokkaa eri osissa maata.
Mitä tehdä? Kunnilla on oikeus määrätä maksunsa ja taksansa omien tarpeidensa mukaan. Tottakai kustannusrakenteekin ovat erilaisia, mutta tiettyä yhdenmukaisuutta olisi minusta silti lupa odottaa.
Huolestuttavinta on se, että näistä maksuista ei yleisesti ottaen keskustella ollenkaan samalla tavalla kuin kunnallisveroprosentista, vaikka kyse on käytännössä ihan samanlaisista instrumenteista hankkia rahaa kunnan käyttöön. Jos vertailee kuntia pelkästään veroprosentin mukaan, saattaa todellisuudesta saada hyvinkin kieroutuneen kuvan.
Kunnallisten kustannustenmäärittelyn normit ovat tällä hetkellä selkeästi liian löysät. Ei ole kenenkään etu, että kunnat ovat jatkuvasti menossa eriytyneen kehityksen tietä ja kilpailevat keskenään kustannusten kautta suhteessa potentiaalisiin asukkaisiin. Terveempää kilpailua olisi hyvän asuin -ja elinympäristön tarjoaminen.
PS.
Niille jotka ovat kiinnostuneita työmarkkinajärjestelmästä ja siihen liittyvistä paineista kannattaa tsekata ruotsalaisen bloggerin Eric Sundströmin kokoava kirjoitus ns. Vaxholmin tapauksesta, joka antaa työmarkkina -ja poliittisille järjestelmille erittäin mielenkiintoisen ennakkotapauksen.
tiistaina, helmikuuta 07, 2006
Case Tanska
Jokapäiväisiin uutisiin on tullut toistaiseksi pysyvä lisä näistä Tanskan vastaisista mielenosoituksista. Tuomiojan kommentti asiasta oli hyvä, kyse ei ole niinkään näistä kuvista, vaan kasvaneesta jännitteestä, joka löysi (purkautumis?)väylän näiden pilakuvien julkaisusta.
Asiaan liittyy useita tärkeitä kohtia. Ehkä tärkein liittyy kulttuurien väliseen vuoropuheluun ja toisten ymmärtämiseen. Nk. läntinen kulttuurimme pyrkii ymmärtämään ja suvaitsemaan kaikkea. Ja samalla toimii oletuksen pohjalta, että muutkin niin tekevät. Pitkälle tämä - varsinkin tässä yhteydessä - johtuu siitä, että olemme erittäin pitkälle maallistuneita. Uskonnollisiin ja poliittisiin opinkappaleisiin ei suhtauduta kiihkomielisesti yleisellä tasolla, vaikka niinkin suhtautuvia yksilöitä tietysti löytyy.
Islamilainen maailma, uskonnon ja kulttuurin välinen liitto, suhtautuu hieman eri tavalla. Tai ainakin siinä maailmassa on enemmän ja enemmän vaikutusvaltaa omaavia tahoja, jotka uskovat asioihin tosissaan kiihkomielisesti. Ymmärtäminen ja suvaitsevaisuus eivät ole niin vallitsevia arvoja kuin meillä.
Tämä nostaa esiin vanhan kunnon relativismin kysymyksen. Koska meistä suvaitsevaisuus ja toisten ymmärtäminen ovat tärkeitä arvoja, voimmeko odottaa niitä muilta samalla tavalla?
Vastaus on, että emme voi. Universaalien arvojen soveltaminen kaikkiin on ongelmallista. Rinnakkainelon ja vuoropuhelun taas on pakko olla mahdollista, sillä vaihtoehdon katastrofaalisuus on yksinkertaisesti kestämätön.
Toinen asia on kysymys sananvapaudesta. Itsekin olen sitä mieltä, että mitä tahansa saa sanoa tai julkaista, kunhan ei pyri vahingoittamaan muita (vrt. kansanryhmää vastaan kiihottaminen). Jylland's Postenilla oli siis sananvapauden näkökulmasta täysi oikeus julkaista nämä kohutut kuvat.
Lehti ei kuitenkaan osoittanut hyvää makua tai kelvollista harkintaa. Toimituksen oli pakko tietää, että kaivavat vertan nenästään. Julkaiseminen oli kyseenalaista siinäkin mielessä, että aineisto ei varsinaisesti omaa mitään oleellista uutis, mielipide tai journalistista arvoa. Kyse oli viihteestä. Tuskin viihteen tarkoituksena tarvitsee olla loukkaaminen?
Hyvän maun kysymykseen en mene pidemmälle, vaikka se mielenkiintoinen filosofinen kysymys onkin.
Asiaan liittyy useita tärkeitä kohtia. Ehkä tärkein liittyy kulttuurien väliseen vuoropuheluun ja toisten ymmärtämiseen. Nk. läntinen kulttuurimme pyrkii ymmärtämään ja suvaitsemaan kaikkea. Ja samalla toimii oletuksen pohjalta, että muutkin niin tekevät. Pitkälle tämä - varsinkin tässä yhteydessä - johtuu siitä, että olemme erittäin pitkälle maallistuneita. Uskonnollisiin ja poliittisiin opinkappaleisiin ei suhtauduta kiihkomielisesti yleisellä tasolla, vaikka niinkin suhtautuvia yksilöitä tietysti löytyy.
Islamilainen maailma, uskonnon ja kulttuurin välinen liitto, suhtautuu hieman eri tavalla. Tai ainakin siinä maailmassa on enemmän ja enemmän vaikutusvaltaa omaavia tahoja, jotka uskovat asioihin tosissaan kiihkomielisesti. Ymmärtäminen ja suvaitsevaisuus eivät ole niin vallitsevia arvoja kuin meillä.
Tämä nostaa esiin vanhan kunnon relativismin kysymyksen. Koska meistä suvaitsevaisuus ja toisten ymmärtäminen ovat tärkeitä arvoja, voimmeko odottaa niitä muilta samalla tavalla?
Vastaus on, että emme voi. Universaalien arvojen soveltaminen kaikkiin on ongelmallista. Rinnakkainelon ja vuoropuhelun taas on pakko olla mahdollista, sillä vaihtoehdon katastrofaalisuus on yksinkertaisesti kestämätön.
Toinen asia on kysymys sananvapaudesta. Itsekin olen sitä mieltä, että mitä tahansa saa sanoa tai julkaista, kunhan ei pyri vahingoittamaan muita (vrt. kansanryhmää vastaan kiihottaminen). Jylland's Postenilla oli siis sananvapauden näkökulmasta täysi oikeus julkaista nämä kohutut kuvat.
Lehti ei kuitenkaan osoittanut hyvää makua tai kelvollista harkintaa. Toimituksen oli pakko tietää, että kaivavat vertan nenästään. Julkaiseminen oli kyseenalaista siinäkin mielessä, että aineisto ei varsinaisesti omaa mitään oleellista uutis, mielipide tai journalistista arvoa. Kyse oli viihteestä. Tuskin viihteen tarkoituksena tarvitsee olla loukkaaminen?
Hyvän maun kysymykseen en mene pidemmälle, vaikka se mielenkiintoinen filosofinen kysymys onkin.
perjantaina, helmikuuta 03, 2006
"Hei, mä äänestän natoa!"
Eduskunta valitsi eilen puhemiehensä. Äänestys salissa on yleisesti ottaen muodollisuus, sillä paikkajako on aiemmin sovittu ryhmien kesken ja ryhmät ovat sitten päättäneet ketä valitsevat. Vaalissa kuitenkin sai äänen myös "Nato".
Voi kiesuksen kiesus, rakas vitsikäs anonyymi kansanedustaja! Kyllä minä ymmärrän, että joku protestoi yleisissä vaaleissa ja äänestää Aku Ankkaa tai uudempaa Conan O'Brian suosikkia. Mutta että valittu kansanedustaja viitsii eduskunnassa äänestää Natoa... Kannattaisi varmaan harkita työnteon aloittamista sen sijaan, että vääntää alakoululuokan vitsejä äänestyspaperille.
Eihän tämä nyt mikään ongelma ole, jonkun edustajayksilön tyhmyyttä vain.
Kokonaan eri asia ovat ne, jotka vaalissa antavat ääniä muille kuin ryhmiensä sopimille edustajille. Siinä on mahdollisuus hiljaa protestoida valintoja vastaan ja osoittaa, että joku ei nauti täyttä luottamusta. Äänestys on ihan kelpo tapa tehdä se. Varsinkin jos äänestäjät ovat myös ihan rohkeasti puhuneet ryhmissään valintoja vastaan...
Voi kiesuksen kiesus, rakas vitsikäs anonyymi kansanedustaja! Kyllä minä ymmärrän, että joku protestoi yleisissä vaaleissa ja äänestää Aku Ankkaa tai uudempaa Conan O'Brian suosikkia. Mutta että valittu kansanedustaja viitsii eduskunnassa äänestää Natoa... Kannattaisi varmaan harkita työnteon aloittamista sen sijaan, että vääntää alakoululuokan vitsejä äänestyspaperille.
Eihän tämä nyt mikään ongelma ole, jonkun edustajayksilön tyhmyyttä vain.
Kokonaan eri asia ovat ne, jotka vaalissa antavat ääniä muille kuin ryhmiensä sopimille edustajille. Siinä on mahdollisuus hiljaa protestoida valintoja vastaan ja osoittaa, että joku ei nauti täyttä luottamusta. Äänestys on ihan kelpo tapa tehdä se. Varsinkin jos äänestäjät ovat myös ihan rohkeasti puhuneet ryhmissään valintoja vastaan...
torstaina, helmikuuta 02, 2006
Yli keskusjärjestörajan
STTK:lainen Kuntien Tekniset ja Akavalainen Insinööriliitto tiedottivat tänään aikeistaan fuusioitua. Tämä on fuusiokokoaan suurempi uutinen. Liitot kun siis kun kuuluvat eri keskusjärjestöihin. Suomalaisen työmarkkinakentän myllerys jatkuu, kuten aikaisemmin vähän ounastelinkin.
Ihan tätä en kyllä itsekseni ounastellut. Minulle tämä oli yllätys. Ensinnä tuosta keskusjärjestösyystä ja toisekseen siksi, että nimeomaan Insinööriliitto on toisena osapuolena mukana. Inssit kun liittona ovat vahvasti koulutusidentiteettiin nojaava porukka, jonka en kuvitellut olevan ensimmäisenä fuusioaallossa mukana.
Mielenkiintoinen fuusio on, teknisillä olisi ollut järjestämisalansa mukaisia mahdollisuuksia myös oman keskusjärjestönsä sisällä, ainakin nyt Jyty ja vastikään kunnalliselle puolelle sääntöjä muuttamalla tunkenut Toimihenkilöunioni. Kumppani olisi löytynyt myös SAK:sta, eli julkisen alan pääsopija JHL. (On se pääsopija, ilman JHL:ää ei millään julkisen puolen liitolla olisi sellaisia sopimuksia kuin nyt, käytännössä moni pienempi alan liitto nojaa siihen, että JHL neuvottelee sopimukset ja he voivat sitten julistaa ammatti-identiteettiä)
Liitot eivät tiedonantonsa mukaan ole vielä päättäneet mihin keskusjärjestöön todennäköinen uusi liitto järjestäytyy. Tuskin tuota paljon tarvitsee arvailla: Akavaan se menee. Siltä puolen tulee liitoista isompi ja tuskin insinöörit suostuvat siirtymään STTK:n.
Pistin myös merkille tiedottamisen ajankohdan. Liitot tuovat aiesopimuksensa esiin juuri STTK:n jäsenhankintakampanjan alkamisen alla. Kampanjassa on myös Kuntien Tekniset mukana. Ei kaikkein loogisin ajankohta ilmoittaa, että nyt tulee muutoksia.
Ihan tätä en kyllä itsekseni ounastellut. Minulle tämä oli yllätys. Ensinnä tuosta keskusjärjestösyystä ja toisekseen siksi, että nimeomaan Insinööriliitto on toisena osapuolena mukana. Inssit kun liittona ovat vahvasti koulutusidentiteettiin nojaava porukka, jonka en kuvitellut olevan ensimmäisenä fuusioaallossa mukana.
Mielenkiintoinen fuusio on, teknisillä olisi ollut järjestämisalansa mukaisia mahdollisuuksia myös oman keskusjärjestönsä sisällä, ainakin nyt Jyty ja vastikään kunnalliselle puolelle sääntöjä muuttamalla tunkenut Toimihenkilöunioni. Kumppani olisi löytynyt myös SAK:sta, eli julkisen alan pääsopija JHL. (On se pääsopija, ilman JHL:ää ei millään julkisen puolen liitolla olisi sellaisia sopimuksia kuin nyt, käytännössä moni pienempi alan liitto nojaa siihen, että JHL neuvottelee sopimukset ja he voivat sitten julistaa ammatti-identiteettiä)
Liitot eivät tiedonantonsa mukaan ole vielä päättäneet mihin keskusjärjestöön todennäköinen uusi liitto järjestäytyy. Tuskin tuota paljon tarvitsee arvailla: Akavaan se menee. Siltä puolen tulee liitoista isompi ja tuskin insinöörit suostuvat siirtymään STTK:n.
Pistin myös merkille tiedottamisen ajankohdan. Liitot tuovat aiesopimuksensa esiin juuri STTK:n jäsenhankintakampanjan alkamisen alla. Kampanjassa on myös Kuntien Tekniset mukana. Ei kaikkein loogisin ajankohta ilmoittaa, että nyt tulee muutoksia.
Maalaisliitossa kuohuu
Jo vanha uutinen, eli kepun puoluesihteeri Lankia jättää tehtävänsä kesän puoluekokouksessa.
Ookei, kaveri on palvelut puoluettaan pitkään ja haluaa vähän vähemmille töille. Varsinkin kun puolusihteerien uudessa esiinmarssissa myös Lankiasta tuli kansanedustaja.
Uskottava tarina, ellei Lankia itsekin sitä tyrmäisi kertomalla eronsa syyksi sen, että hän haluaa kantaa vastuunsa huonoista vaalituloksista. Yllättävä ryhtiliike järjestöorganisaation pomolta? Not.
Kaikissa puolueissa on aina myös sisäisiä jännitteitä. On valtaapitävät ja näiden vastavoimat. Maalaisliitossa näitä jännitteitä ovat muun muassa maaseudun ja kaupunkikepulien välillä sekä "liberaali"siiven ja vanhakeskustalaisuuden välillä. Ajettaessa omia poliittisia tavoitteita joudutaan myös pelaamaan valtapeliä omien sisällä.
Maalaisliiton valtaapitävät tietävät, että pääministeri on liian arvokas mies uhrattavaksi ennen eduskuntavaaleja. Jäljellä olevassa ajassa eli vuodessa ei ehdittäisi rakentaa uskottavaa keulakuvaa puolueelle. Varsinkin kun kepulla ei hirvittävästi uskottavia henkilöitä takataskussa ole. Vaihtaminen olisi myös riski - ja taktisesti kepu kaihtaa riskejä kuin rakkikoira sitä kohti heitettyä kapulaa.
Sitä paitsi, oli Vanhasen epäonnistumiset nyt mitä tahansa, niin jos maalaisliitto voittaa eduskuntavaaleista, Vanhasesta johtuen tai hänestä riippumatta, on Matti taas hyvä jätkä. Maine pelastettu ja niin edelleen. Ja jos voittoa ei tule, niin Matti saa mennä sitten niiden vaalien jälkeen, pianhan sekin on vastassa.
Kun kerran kuningasta ei voinut mestata, piti mestata sotamies, kun joukot huutavat päitä vadille tappion johdosta. Sotamies Lankia oli sitten ilmeinen uhri. Siinä ei juuri riskiä ole. Järjestöosaajia kepulta luulisi löytyvän ja vapaehtoisella luopumisella saadaan vallassa olevalle joukolle tarpeeksi pelimerkkejä käteen valita oma ehdokkaansa tehtävään.
Ookei, kaveri on palvelut puoluettaan pitkään ja haluaa vähän vähemmille töille. Varsinkin kun puolusihteerien uudessa esiinmarssissa myös Lankiasta tuli kansanedustaja.
Uskottava tarina, ellei Lankia itsekin sitä tyrmäisi kertomalla eronsa syyksi sen, että hän haluaa kantaa vastuunsa huonoista vaalituloksista. Yllättävä ryhtiliike järjestöorganisaation pomolta? Not.
Kaikissa puolueissa on aina myös sisäisiä jännitteitä. On valtaapitävät ja näiden vastavoimat. Maalaisliitossa näitä jännitteitä ovat muun muassa maaseudun ja kaupunkikepulien välillä sekä "liberaali"siiven ja vanhakeskustalaisuuden välillä. Ajettaessa omia poliittisia tavoitteita joudutaan myös pelaamaan valtapeliä omien sisällä.
Maalaisliiton valtaapitävät tietävät, että pääministeri on liian arvokas mies uhrattavaksi ennen eduskuntavaaleja. Jäljellä olevassa ajassa eli vuodessa ei ehdittäisi rakentaa uskottavaa keulakuvaa puolueelle. Varsinkin kun kepulla ei hirvittävästi uskottavia henkilöitä takataskussa ole. Vaihtaminen olisi myös riski - ja taktisesti kepu kaihtaa riskejä kuin rakkikoira sitä kohti heitettyä kapulaa.
Sitä paitsi, oli Vanhasen epäonnistumiset nyt mitä tahansa, niin jos maalaisliitto voittaa eduskuntavaaleista, Vanhasesta johtuen tai hänestä riippumatta, on Matti taas hyvä jätkä. Maine pelastettu ja niin edelleen. Ja jos voittoa ei tule, niin Matti saa mennä sitten niiden vaalien jälkeen, pianhan sekin on vastassa.
Kun kerran kuningasta ei voinut mestata, piti mestata sotamies, kun joukot huutavat päitä vadille tappion johdosta. Sotamies Lankia oli sitten ilmeinen uhri. Siinä ei juuri riskiä ole. Järjestöosaajia kepulta luulisi löytyvän ja vapaehtoisella luopumisella saadaan vallassa olevalle joukolle tarpeeksi pelimerkkejä käteen valita oma ehdokkaansa tehtävään.
keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006
Onnellisesti pihalla ja hassuja tapoja
Tänään olen kolmen viikon isyysloman jälkeen ensimmäistä päivää töissä. Kyllä sitä on onnellisesti pihalla, kun muut ovat ottaneet juoksevat asiat hoitaakseen, ovat juuri kokouksissa ja tiedostoja ei näy missään yhteisissä kansioissa. Sitä tietää, että tekemistä olisi paljonkin, mutta ei osaa käydä tekemisen kimppuun, kun ei ihan tarkkaa tiedä, että mitä juuri nyt pitäisi alkaa tehdä. Hyvä hetki blogata, toisin sanoen ;)
Vastailen nyt sitten Meten esittämään meemihaasteeseen: Säännöt ovat seuraavat: Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
Viisi omituista tapaani:
Tämä oli yllättävän vaikeaa, vaikka kuinka mietin niin mitkään tapani eivät vaikuta erityisen omituisilta.
1. Hoitotuotteet. Onko se nyt niin omituista, vaikka ei yleistä olekaan, että mies käyttää ihonhoitotuotteita. Sain kyllä kummastelevia katseita, kun viimeksi risteilyllä ollessani ostin silmänympärysvoidetta. Tuttavat väittivät etteivät tiedä muita miehiä, joka sellaista käyttäisi. Mene ja tiedä, ehkä miehet eivät vain paljoa huutele käyttämistään tuotteista.
2. Kahvi. Kahvinjuonnissa ei Suomessa sinällään ole mitään omituista, kaikkihan sitä kittaavat. Homma vain menee omalta kohdalta niin, että kotona pitää saada juoda tupla/tripla lattea tai au lait'ia (siis kaksin tai kolminkertainen määrä espressoa/ranskalaista paahtoa kahviin) ja töissä ja muuten juon oikeastaan pelkästään sitä 'tavallista' kahvia. Kotona normaali kahvinkeitin on ollut kohta vuoden käyttämättömänä kaapissa.
3. Nettipelit. Tämäkin on omituista vain oman tuttavapiirini puitteissa. Kovin moni ei ymmärrä, kun työpäivän aikana käyn säätämässä jalkapallomanageroinnin tai muutaman muun nettipelini säätöjä. Nämä ovat minun ajatusbreikkejäni kesken työpäivän ja kuuluvat normaalin rytmitykseen, ei niihin kauheasti aikaa kuitenkaan mene.
4. Sinappi ja hernekeitto. Hernenkeittoon kuuluu tietysti sinappi monen mielestä, mutta minusta hernekeitto ei ole mitään ellei siihen saa laittaa sinappia sen verran, että keitto muuttuu väriltään vaaleanvihreäksi. Hernekeiton pitää maistua puoliksi sinapilta ja puoliksi herneiltä.
5. Mustamakkara. Omituisuudet sikseen, mustamakkara on suomalaista pyhää perinneruokaa, sitä on saatava vähintään parin viikon välein. Tampereella vielä asuessani se ei ollut outoa, tosin sielläkin perustin opiskelijayhdistykseeni mustamakkarajaoston. Onneksi Helsingissäkin on nykyään valistuneita kauppoja, joista saa tuoretta mustaa ainakin kerran viikossa.
Voi kiesus, kun minä olen tylsä.
Haaste lähtee eteenpäin seuraaville henkilöille: Mirka, Esa, Arto, Mirva ja Antton.
Vastailen nyt sitten Meten esittämään meemihaasteeseen: Säännöt ovat seuraavat: Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
Viisi omituista tapaani:
Tämä oli yllättävän vaikeaa, vaikka kuinka mietin niin mitkään tapani eivät vaikuta erityisen omituisilta.
1. Hoitotuotteet. Onko se nyt niin omituista, vaikka ei yleistä olekaan, että mies käyttää ihonhoitotuotteita. Sain kyllä kummastelevia katseita, kun viimeksi risteilyllä ollessani ostin silmänympärysvoidetta. Tuttavat väittivät etteivät tiedä muita miehiä, joka sellaista käyttäisi. Mene ja tiedä, ehkä miehet eivät vain paljoa huutele käyttämistään tuotteista.
2. Kahvi. Kahvinjuonnissa ei Suomessa sinällään ole mitään omituista, kaikkihan sitä kittaavat. Homma vain menee omalta kohdalta niin, että kotona pitää saada juoda tupla/tripla lattea tai au lait'ia (siis kaksin tai kolminkertainen määrä espressoa/ranskalaista paahtoa kahviin) ja töissä ja muuten juon oikeastaan pelkästään sitä 'tavallista' kahvia. Kotona normaali kahvinkeitin on ollut kohta vuoden käyttämättömänä kaapissa.
3. Nettipelit. Tämäkin on omituista vain oman tuttavapiirini puitteissa. Kovin moni ei ymmärrä, kun työpäivän aikana käyn säätämässä jalkapallomanageroinnin tai muutaman muun nettipelini säätöjä. Nämä ovat minun ajatusbreikkejäni kesken työpäivän ja kuuluvat normaalin rytmitykseen, ei niihin kauheasti aikaa kuitenkaan mene.
4. Sinappi ja hernekeitto. Hernenkeittoon kuuluu tietysti sinappi monen mielestä, mutta minusta hernekeitto ei ole mitään ellei siihen saa laittaa sinappia sen verran, että keitto muuttuu väriltään vaaleanvihreäksi. Hernekeiton pitää maistua puoliksi sinapilta ja puoliksi herneiltä.
5. Mustamakkara. Omituisuudet sikseen, mustamakkara on suomalaista pyhää perinneruokaa, sitä on saatava vähintään parin viikon välein. Tampereella vielä asuessani se ei ollut outoa, tosin sielläkin perustin opiskelijayhdistykseeni mustamakkarajaoston. Onneksi Helsingissäkin on nykyään valistuneita kauppoja, joista saa tuoretta mustaa ainakin kerran viikossa.
Voi kiesus, kun minä olen tylsä.
Haaste lähtee eteenpäin seuraaville henkilöille: Mirka, Esa, Arto, Mirva ja Antton.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)